Paltamolaisen Elävä Ekomuseo -hankkeen kylätoimijat tekivät retken Sastamalaan 6.-8.6.2017. Retken järjestämiseen osallistuivat mm. Sastamalan Kylät ry. ja Leader-rahoitteinen seudullinen kyläasiamieshanke. Keskiviikkona 7.6. paltamolaisia kierrätettiin Lantulassa, Keikyässä ja Kiikan Vähähaarassa. Alla Alueviestin toimittajan Minna Isotalon lehtiartikkeli paltamolaisten vierailusta.
Voisipa kylähulluus tarttua, miettivät paltamolaiset Sastamalassa
Sastamalan Kylät ry:n kainuulaiset vieraat saivat eilen keskiviikkona aimo annoksen tietoa siitä, mitä kaikkea maaseudun kylien näkyvyyden lisäämiseksi voi tehdä.
Seudullisen kyläasiamieshankkeen veturi Jani Hanhijärvi kertoi muun muassa Leader-rahoituksella toteutuneista kyläilloista, kyläkorteista, kylien verkkosivuista, maaseutuohjelmasta, kylät tutuksi -retkistä ja kylämarkkinoista. Nyt Sastamalan kylien hyviä käytäntöjä ollaan jo viemässä naapurikuntiin.
”Mutta mitä tapahtuu, kun hankkeet loppuvat? Onko toiminnalla jatkuvuutta?” kysyi paltamolainen Maria Helo.
”Hyviä kysymyksiä, joita kaikki varmasti pohdimme. Aika näyttää”, Hanhijärvi tuumasi.
Paltamolaiset pitivät hyvänä sitä seikkaa, että hankkeita on ollut hallinnoimassa Sastamalan kaupunki. Osaamista ja tietoa on näin jäänyt kuntaorganisaatioon.
”Oma aktiivisuus ratkaisee”
Sastamalan Kylät ry:n puheenjohtaja Marita Isosävi painotti katseen luomista kylien tulevaisuuteen. Kokemus on hyvästä, mutta kylätoiminnassa pitää osata myös tarttua hetkeen ja miettiä uusia tapahtumia ja toimintamalleja.
”Aina ei voi tehdä niinkuin 80 vuotta sitten, on elettävä tässä ajassa. Paljon on kiinni yhteistyöstä muiden yhdistysten kanssa sekä siitä, että saa samanhenkisiä kylien kehittäjiä yhteen. Oma aktiivisuus ratkaisee, pienelläkin rahalla voi saada paljon aikaan”, Isosävi korosti.
Maaseudun elinvoimaa lisäämässä
Talkootyö ja talkoolaisten saatavuus. Siinäpä se kiperin kysymys, jota kylien puuhamiehet ja -naiset kaikkialla Suomessa pohtivat.
Lantulan seudun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Leena Virri-Hanhijärvi kertoi, miten yhdistyksen Rompetori-tapahtumassa oli viimeksi mukana parikymmenta lasta ja nuorta. Yhdistys on organisoinut jo vuosia kyläavustajia vanhusten arkea helpottamaan sekä tarjonnut kesätöitä nuorille. Talkoilla on nikkaroitu yhtä sun toista, ja parhaillaan Lantulasta visioidaan ekokylää.
”Saanko jäädä tänne, kun teillä on niin hyvä henki. Voisipa tuollainen kylähulluus tarttua, niin meillä ei olisi mitään hätää!” huudahti Kainuun kyläyhdistysten puheenjohtaja Markku Väisänen.
Huolenaiheet ja innostuneisuus oman yhteisön elinvoiman säilyttämiseen yhdistivät paltamolaisia ja sastamalalaisia.
”Meidän pitäisi saada valtakunnallinen kattojärjestö, jossa asioita voitaisiin viedä yhdessä eteenpäin. Maaseudun elinvoimaisena pitämiseen tarvitaan yhä enemmän yhteistyötä”, Väisänen mietti.