Viileä tuuli karkoitti hyttyset ja muut inisijät loitommalle, kun taas kerran kokoonnuttiin yhteistä metsälenkkiä varten, tällä kertaa tavoitteena Kivimäen alueen tutkiskelu. Vaikka kokoontuminen olikin Kämmäkäntien varressa, kävelimme itse lähtöpaikalle vielä jonkin matkaa.

Tästä lähdettiin kapuamaan alaspäin. Alku tuntui varsin kevyeltä ja helpolta. Edellisen päivän sade oli viilentänyt ja puhdistanut ilman turhista pölyistä. Olosuhteet olivat siis mitä parhaat pienelle kuntolenkille.

Tällä kertaa oli teemana vaikeampikulkuinen maasto osittain ihan poluttomana, osittain polkuja hyväksikäyttäen.

Heti alun jälkeen oli melko haastava paikka, Tapaninmyrskyn jälkeensä jättämä murros, jonka yli ja väleistä pujottelimme. Pusikkoon tultuamme tuulen vaikutus loppui lähes kokonaan ja kimppuumme hyökkäsi, noin nopeasti laskien, arviolta ainakin viisi miljoonaa verenhimoista siipeilijää ja inisijää. Samalla pääsimme kuitenkin jonkinlaiselle poluntapaisellekin.

Se ei sinänsä tarkoittanut välttämättä etenemisen helpottumista, sillä polku oli peurapolku, joka kulki tiheän metsän pohjilla suuremmin kaksijalkaisen etenijän tarpeita huomioimatta. Tässä kohtaa tuli mieleen se vanha sanonta siitä, näkyykö metsää puilta.

Metsäisen mäen yli kavuttuamme loppui polku, mutta sen sijaan saimme taas valon ja tuulen. Melko rehevä, nilkkoihin kietyvä ja tarttuva aluskasvullisuus hidasti menoa jo senkin vuoksi, että sen läpi oli melko mahdotonta nähdä, mihin astui.

Vähitellen siitä sitten laskeuduttiin vahvemmalle polulle, jota pitkin matka sitten jatkuikin kääntöpisteeseensä.

Taas hetkinen venyttelyä ja eikun samaa reittiä takaisin. Jostakin kumman syystä se paluumatka tuntuu aina huomattavasti menomatkaa lyhemmältä. Matkaa kertyi plus/miinus pari kilometriä ja aikaa saimme kulumaan tunnin ja viisi minuuttia. Ja haastavuudeltaan lenkki oli riittävä, minulle kerrottiin.

Ensi lauantaina 3.6. kunnioitamme ylioppilaita ja muita sinä päivänä valmistuvia ja lukukautensa päättäviä. Emme siis lähde tuolloin lenkille.

Sensijaan seuraava lauantai 10.6. on taas lenkkipäivä. Silloin kokoonnutaan taas tänne samaan paikkaan. Aikakin on tuo sama klo 13.00 ja osoite siis Kämmäkäntie 95, Sastamala.

Katsotaan sitten, millainen reitti silloin löytyy. Otetaan homma Juicen hengessä:

On helppoa olla

samaa mieltä,

on helppoa olla mieletön.

Vaan enemmän löytää,

kun poikkeaa tieltä

ja oikaisee

läpi metsikön.

Tervetuloa mukaan, vauvasta vaariin ja muariin, kaikki, jotka ovat innostuneita metsäkävelyistä. Sitäpaitsi siellä voi jo katsella paikkoja hiukan silläkin silmällä, mistä niitä marjoja kannattaa asitten kesemmällä tulla etsiskelemään.

Veikko Kurki

Lauantaina 20.5. paistoi aurinko tuttuun ja totuttuun tapaan kaikille hyville ihmisille. Olisi se paistanut yhtäläisesti pahoillekin, mutta niitä ei ollut. Ei ainakaan siinä porukassa, joka lähti Monakon parkkipaikalta taapertamaan kohti Makkaravuoren lakea. Matkalla havainnoitiin kevään edistymistä ja ihasteltiin vuokkojen, ilmeisesti viileästä keväästä johtuvaa pitkää kukinta-aikaa.

Lintutornin jälkeen annettiin vastuu etenemisestä Rinteen Hannulle ja hyvin hänellä tuntuivatkin kotinurkat olevan hallussa. Meno jatkui varman vakaana järven rantaa noudatellen. Natura-alueella oli jonkinlaisia polkujakin ja muutenkin maasto oli melko mukavaa tallustaa.

Hiki alkoi irrota vasta siinä vaiheessa, kun päästiin itse asiaan, eli kapuamaan kohti mäen korkeinta kohtaa. Jos Joku on kapuamassa huipulle siinä toivossa, että sieltä näkyisi järvimaisema laajemmin, saa kyllä varautua pettymykseen. Koko mäki kasvoi sikäli sankkaa metsää, että vain joitain suikaleita järvestä oli havaittavissa.

Mäellä pidettiin pieni hengähdystauko, jonka aikana näytti olevan menossa jonkinsorttinen navigointioperaatio, ilmeisesti oikean paikan, siis mäen korkeimman kohdan varmistamiseksi.

Päällimmäiseksi jäi vaikutelma, että siinä on taas yksi niitä kylämme unohdettuja helmiä. Alue on sen verran laaja, että pikku patikkaretket yhdistettyinä lintutornin tarjoamiin elämyksiin olisivat ihan varteenotettava vaihtoehto harjoittaa omatoimista liikuntaa ja ulkoilua. Tietysti maitten omistajien asettamissa rajoissa. Nämähän ovat yksityisten omistamia alueita järveä kiertävää Naturaa lukuunottamatta.

Puhumattakaan talvisista mahdollisuuksista. Hiihtoon ja lumikenkäkävelyyn peräti oivalliset maastot. Hannu oli edelleen veturina lähtiessämme laskeutumaan alaspäin. Tämä puoli mäestä oli ainakin minulle täysin outoa, joten oli varsin mielenkiintoista tutustua siihenkin.

Päädyimme lopuksi Hannun pihapiiriin, missä oli tilaisuus tutustua niin pajaan kuin savusaunaankin. Kuten olettaa saattoikin, pajan sisustusta hallitsi ahjo. Saunan sydämenä taas toimi jyhkeä kivikiuas ja henkenä pehmeä savunhaju.

Loppuvenyttelyn aikana sovittiin myös seuraavasta kokoontumisesta lauantaina 27.5. klo 13.00. Paikka Kämmäkäntien varressa, Suoniemen Timon metsätien liittymässä (Kämmäkäntie 105, Sastamala). Tervetuloa mukaan kaikki, joita ei kivikolut ja risukot pelota. Tällä kertaa satunnaisia peurapolkuja mukaileva umpimetsävaellus.

– Veikko Kurki

Äitienpäivälauantai, perinteinen kylän Laavurannan siistimispäivä, näytti kelien puolesta parastaan. Lähes pilvettömältä taivaalta räkittävä mollikka olisi saanut hien pintaan, jollei järveltä hienoisesti henkäilevä tuulenvire olisi viilentänyt juuri sopivasti. Laavuranta ei ole suuren suuri, juuri sopivan kokoinen, mutta se on vanhoine, sopivasti suojaa ja varjoa antavine puineen, tallattuine pohjineen ja pinnan tuntumassa kiemurtelevine muhkuraisine juurineen varsin viihtyisä paikka.

Kyläläiset olivat taas kerran ottaneet hyvän asian vastaan vallan kiitettävällä innolla, porukkaa oli kertynyt tehtävään työhön nähden aivan tarpeeksi. Saha soitteli metsässä ja laavulla kolkkasivat kirveet, kun tuleviksi ajoiksi pienennettiin ympäristön tuulenkaadoista polttopuita. Ja pitihän ne puut sitten pinota räystäsalustaan suojaan sateilta.

”Mitäs tairosta, jollei kamppeita oo” totesi Vormiston Kallekin ennenvanhaan. Sen tosiasian tiesivät talkoolaisetkin ja olivat varustautuneet sen mukaisesti.

Klapisavotan kestäessä ylärinteessä ja laavun vieressä, haravoitiin laavun ja nuotiopaikan lähiympäristö kaikenlaisesta irtotöhkästä puhtaaksi. Roskien keräilijät kiertelivät säkkeineen hiukkasen etäämmälläkin. Yleeensä roskaa löytyi edellisiä vuosia vähemmän, liekkö sitten yhtenä syynä koronarajoitusten loppuminen.

Mutta mitäpä olisivat talkoot, pienemmätkään ilman asianmukaista huoltoa. Toisten touhutessa omiaan, touhusi huoltopuolikin purtavaa talkooväelle.

Tiiviin työrupeaman päälle oli mukavaa istahtaa huilaamaan ja nauttimaan nokipannukahvista ja nuotiomakkarasta. Siinä sitten päästiin samalla tarinoimaan menneistä ja olevista jos kohta tulevistakin.

Tämä kuva ei selittelyjä kaipaa, se on tauko ny.

Kuten tunnettua ja tunnustettua, kaikella on aikansa. Päivän jo alkaessa nojata vahvasti iltapäivän puolelle kerättiin talkookansa vielä yhteiskuvaan. Hiukkasen taitaa savua tulla silmille, mutta se ei tunnu paljoakaan haittaavan.

Näin huollettiin Laavuranta kesäkuntoon ja toivottavasti siellä jatkossakin vierailevat kansalaiset noteeraavat laavun seinustalla pönöttävän roskiksen ja pitävät näin osaltaan huolta ympäristön siisteydestä.

– Veikko Kurki

Toukokuun ensimmäisenä lauantaina alkoi ilmassa jo olla hiukan keväisempi henkäys. Tosin öisin vielä nipistellee pakkanen kuin muistuttaakseen, ettei mene talvi taakseen katsomatta, mutta päivisin päästään jo parhaillaan toisellekymmenelle lämpöasteelle.

Edellisen viikonlopun tietämiin tulleet sadevedet olivat kuivahtaneet sinne, mistä olivat tulleetkin ja polut, joita myöten tallustelimme Keskistenjärven lintutornille, olivat kuivia ja mukavia astella.

Jo mennessä meitä vastaan tul ryhmä, joka oli viettänyt tornissa aamupuhteen, hiukan sellaista viluisenoloista väkeä.

Perille päästyämme tietysti kapusimme, kukin omalla tyylillään, ylös. Omasta edellisestä käynnistäni siellä oli sen verran vähän aikaa, ettei ylhäällä odottava näky ollut mikään yllätys. Valitettavasti vain on niin, että koko torni jää muutamassa vuodessa metsän peittoon, jo nyt näköala rajoittuu melko kapeisiin sektoreihin.

Näissä kuvissa vielä paljaana seisovat lehtipuut estävät näkyvyyttä vain jonkin verran, mutta kun puut ovat täydessä lehdessä, on tilanne vallan toinen.

On tietysti hienoa, varsinkin alan harrastajien kannalta, että tällaisia lintujärviä suojellaan, mutta suojelussakin pitäisi mielestäni ottaa huomioon, että jos rakennetaan torni lintujen tarkkailua varten, sen lähiympäristö pitäisi silloin myös saada pitää sellaisessa tilassa, että tornia voidaan käyttää.

No, katselimme, mitä katselimme ja siinä lopuksi otettiin vielä pikku venytysjumppa. Näin alastulo saatiin rennoksi ja matka takaisinpäin voi alkaa.

Sini- ja toisin paikoin valkovuokkojen täplittämät polunvarret kertoivat keväästä omalla tavallaan ja antoivat ehkä itse kullekin hiukan keväistä mieltä tähän hiukkasen koleaan alkukevääseen.

Ja koska annoin puskaradion kertoa, etten suinkaan ole ”ainoa muukalainen Jerusalemissa”, joka ei käytä Facebookia, pistettäköön tähän lopuksi, että seuraava kokoontuminen onkin sitten Ylistenjärven laavurannassa siivoustalkoitten merkeissä lauantaina 13.5. klo 13.00. Aikakin täsmää kevättiedotteeseen kirjatun kanssa, joten sinne vain, joukolla mukaan harrastamaan hyötyliikuntaa. Ja tämä jää sitten tavaksi, seuraavista riennoista ilmoitetaan aina sekä täällä, että FB-sivulla. Näin ehkä saadaan hiukan enemmän näkyvyyttä toimintaan.

– Veikko Kurki

Jälleen oli lauantainen iltapäivä, aurinkokin paistoi silloin tällöin. Hiukkasen tummanhiveitä pilviä kierteli taivaalla ja tuuli puuskahteli siihen malliin, ettei yhtään olisi tarvinnut ihmetellä, vaikka sieltä ylhäältä jotakin olisi alaskin tullut. Se ei liiemmin tuntunut huolettavan Ikiliikkujia, jotka taas kerran olivat valmistautuneet pikku happihyppyyn. Edelleen pysyteltiin vanhalla reitillä, polkua Houhajärven päähän ja takaisin. Siellä käännekohdassa järvi kimalteli jo toista viikkoa vapaana jääpeitteestä ja näkyipä sinne jokin ”varvunen” jo ehtinyt meloskelemaankin.

Ranta oli jo kokonaan paljastunut lumipeitteestään ja tietysti karikkeen ja muun lluonnollisen kevättöhkän seasta löytyi se pakollinen ”ihmisen jalanjälkikin”. Tuossakin tölkissä paistaa päällimmäisenä merkki, että tuote on kierrätettävä. Sille olisi siis olemassa parempikin paikka kuin Houhajärven rantapusikko. Pidetäänpä mielessä, että Ikiliikkujat osallistuvat 13.5. Laavun ympäristön siivoustalkoisiin.

Odottelimme hetkisen jälkijoukkoa vain maisemia ihaillen ja samalla hengitystä tasaillen. Pikku venyttelytuokion jälkeen matka jatkui taas samaa reittiä takaisin.

Tulomatkalla saimme jonkinsorttisen raekuuron, mutta se oli niin lyhyt ja rakeet pieniä, ettei sitä juuri edes huomannut. Loppuvenyttelyjen yhteydessä ja jälkeen sitten taas suunniteltiin sen verran tulevia, että tämä olisi viimeinen lenkki toistaiseksi täälläpäin. Ensi viikolla sitten jossakin muualla, se selviää tässä viikon mittaan.

– Veikko Kurki

Jo neljättä kertaa kokoonnuttiin tuohon lauantai-iltapäiväiseen liikuntatuokioon. Sää oli, kuten asiaan on koko kevään kuulunut, nytkin lämmin ja aurinkoinen, lähes tuuletonkin. Sen verran oli vielä metikössä lunta jäljellä, että ei lähdetty vielä kokeilemaan mitään uusia uria, vaan tyydyttiin siihen vanhaan ja hyväksi koettuun.

Tällä kertaa saimme joukkoomme vahvistuksia hiukan nuoremmasta ikäluokasta, mutta muuten porukka oli sitä, mitä se lähes koko kevään on ollut. Ja sehän on tietysti aina mukavaa, kun saadaan joukkoon jatkoa sieltä nuoremmastakin päästä.

Polun jäätiköt olivat sulaneet jo lähes olemattomiin ja ympäröivästä metsästäkin näyttivät lumet huvenneet siihen malliin, että ehkä jo ensi kerralla lähdemme koettelemaan, miltä pienemmän polun kulkeminen tuntuu. Mityään selvää reittiä ei vielä ole suunnitteilla, kunhan katsellaan vähän ympärille. Ja sitä mukaa, kun kelit kuivuvat, siirrytään vallan toisiin maastoihin jakuvioihin.Edelleen kaipailemme mukaan lisää osallistujia, sillä kuten vanha totuus kuulluu, joukossa on hauskempi syödäkin, tämä päteem yöas liikkumiseen.

Nämä alkavan kevään kävelyretket ovat mukavia myös siinä mielessä, ettei vielä ole kiusaa alkukesän riesasta, hyttysistä ja muista lentävistä verenimijöistä. Mitä nyt jokusen kimalaisen ja aikaisen perhosen näkee lentelevän.

Ei ollut perjantai ja kolmastoista, vaan lauantai ja viidestoista, kun Ikiliikkujat lähtivät kolmannelle kävelylenkilleen. Sään puolesta kaikki oli kohdillaan, aurinko paistoi, oli lämmin ja tyyni sää. Menneen viikon lämpö ja vähäinen vesisade olivat hiuduttanut jäätiköt reitiltämme lähes olemattomiin, toisin paikoin niistä oli vielä hitusia jäljellä. Kulku kävi rennommin, kun ei tarvinnut varoa liukasta polunpintaa.

Lenkin taitekohdassa käväistiin tarkistamassa Houhajärven jäätilanne ja pidettiin pieni tauko, venyteltiin hiukan, paitsi lihaksia, myös muistisoluja paikallisen nimistön merkeissä. Lähinnä kohteena olivat Ylistenjärveen liittyvät nimet, mutta sivuttiin siinä Houhajärveäkin. Järvi itsessään lepäsi vielä hyvin talvisissa väreissä.

Talven törröttäneet ruokojen röyhyt, vasta kuoriutumassa olevat pajunkissat ja vielä valkoisena aurinkoa heijasteleva jääkansi kertoivat, että ei ihan vielä ole kiirettä uimaan.

Alkava kevät näkyi jo kuitenkin tienvarren leskenlehtien keltaisena kukintana ja oli sinne jo joku aikainen pörisijäkin ehtinyt.

Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike!

Ehkä Manu ei aikanaan tarkoittanut juuri meitä, mutta juuri tässä hengessä kokoontui porukkamme jo toiselle kävelylenkilleen lauantaina 8.4.2023. Ja jo toisen kerran oli sääkin meidän puolellamme. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja tuulikin oli kai pääsiäislomilla.

Edellisen viikon lumiset urat olivat muuttuneet osin pälvipaikoiksi, osin jäätikköisiksi. Keli oli siis mitä sopivin pienelle happihyppelylle.

Joukkommekin oli saanut lisävahvistusta, joten ihan mukavissa tunnelmissa aloitettiin pienen alkuvenyttelyn jälkeen.

Mieli teki jo poiketa polulta vähitellen lumen alta paljastuvaan metsäänkin, mutta toistaiseksi oli kuitenkin viisainta pysyä polulla. Ehkäpä jo ensi kerralla voimme ottaa uuden reitin, riippuu ihan siitä, miten lumet viikon aikana sula.

Jatkamme lenkkeilyä taas lauantaina 15.4. klo 13.00. Kokoonnutaan Tapiolankujan päässä ja katsotaan, mihin päin sieltä tällä kertaa on hyvä lähteä.

Veikko Kurki

Pitkän tauon jälkeen Ikiliikkujat kokoontuivat taas lauantaina 1.4. Sää oli mitä sopivin aloitukselle, pakkasta taisi olla siinä parin asteen vaiheilla, tyyni ja aurinkoinen varhaiskevään päivä.

Kokoontuminen oli tuttuun tapaan Tapiolankujan päässä ja tavoitteena tunnin kestävä ulkoilurupeama. Lunta oli vielä sikäli paljon, että reitiksi täytyi valita ajettu tai aurattu pohja. Sen vuoksi reittiä myös suunniteltiin sitä mukaa, kun edettiin.

Näin saatiin reitistä vaihteleva, aurattua tietä, ajettua traktoriuraa ja hiukkasen upottavaa kelkkauraa sopivasrti sekoitettuna. Kaikkiaan reitille tuli pituutta lähes kolme ja puoli kilometriä ja saimme kulumaan siihen aikaa hiukka runsaan tunnin. Koko aikaa ei kitenkaan painettu ”reikä päässä” vaan muutaman kerran otettiin joukko kokoon ja pidettiin pieni venyttelytauko. Ja taisipa tuossa tulla paikallisten elukoidenkin jäljet tutkituksi.

Tulevana lauantaina jatkamme ja toivottavasti saamme silloin lisää väkeä mukaamme. Ainakin sääennusteet lupailevat lämmintä ja aurinkoista lauantaipäivää.

Veikko Kurki

Tapiolan kevättiedote 2023 jaetaan viikolla 12 kyläläisten postilaatikoihin. Tiedotteessa kevään ja myös kesän tapahtumat. Tervetuloa mukaan toimintaan!