Vanhan perinteem mukkaan oli ernomaset kalut taas syynättävänä ja tunnistettavina tän toise kahvilaehtoon ohjelmasa. Monemmoista värkkiä stä olik taas Esko löytänny pöyrälle. Ja ninku asiaan kuuluu, oli niistä toiset outoja ja toiset ste viäki ourompia. Ahkerasti väki niitä katteli ja pähkäili.

Mutte se ohjelma pelkästänsä noihi värkkeihi jas niitte arvuuttelluu loppunnu. Jostai tualta kaukasesta Kaukola kylästä oli tullu viaraaks Olena kitaransa kans. Ja oli hällä ste kampraattikim mukanas, Riitta. Ens Olena kertoili tästä ikivanhasta ja jo varmaa ajjaat sittel lahonneesta Tyrvääl lastusta. Mutte siittä koko ehtoota voi siittäkän praatata, niettä piti pistää lauluks välillä.

Yhresä Olena ja Riitta muarosti valla ste kuunneltava laulurua. Muutamia tuttuja jos vähäset tuntemattomampaiaki kappaleita he siinä stel luritteliki.

Jo melkei perinteeks o päässy muarostuu jo seki, että Päiviö lausuu jonku runo. Hältä se käyki stev valla luannikkaasti. Mutta ny oli ste ehtoo ehtosa emäntäki innostunnu lausuntatalkoisii. Ninpä hän, vanhana teatteri-ihmisenä, lausu valla ste elävästi runon siittä, mitä kaikkee Klaas Anterssonnin olis pitänny tehrä. Tosin tais siinä stel lopuks tulla jottain semmostakim mitä sen olis pitänny jättää tekemäti. Kaike kaikkiaan hyvä runo ja viälä parempi esitys.

Aikanansa päästiis ste kattoon sekik ketä oli arpalykky suasinnu. Täsä on kohralles sattunnu hyvi ste monipualine, taikka ainakis ste kakspualine käyttöesine. Seija täsä esittellee, että sitä voi käyttää joko A: näin, eli siittähän saa ihas ste tyylikkää hatu, erellyttäin tiätysti, että omistaa sopivan kokosen pään. Tai sitte sitä voi käyttää B: nin, että sen kääntää toisippäi ja kerräilee hännee jottai muuten irrallisena kuleksivvaa ryänää.

Mutta aiheesa, eli ehtoon teemasa pysyiksemme, oli aika tullu paljastaa tänkertaset tiätäjät. Täsä siis siirryttii stes sujuvasti tuurista tiatoo. Vaikkei oltukkan Varmilla. Leena täsä huhiulee kisailijota kuulolle, sillä panaikaa alkaa oikeitte vastauksie paljastamine ja sejjälkee ste hulvato palkintojejjako.

Ensimmäise palkinno vei tällä kertaa sujuvaa yhteistyätä tehneet Jussi ja Janne Kurki. Harmi, että olivat lähtenneet poies jo aikasemmin. Mutta toinen sija olikis stej jaettu kahren saman pistemäärän sanneitten Hannun ja Päiviön kesken. Pojjaat poseeraa siinä.

Silläkurilla stä kulu tääki perjantakiehtoopuhre luannikkaan ohjelma ja pikku napostelum merkeisä loppuunsa. Taas kerra oli saatu kokkoonnuttua täälä Kirstin ja Hannun viihtyisäsä pihapiirisä. Taas kerra oli vaihrettu kuulumisia ja parannettu mailmaa. Taas kerra jätiiv vaa varttoon ens perjantakiehtoon tulloo ja Tiinaa haitareinee.

Ei ollut hanget korkeat nietokset sun muuta sellaista, kun Tapiolan vakaa kansa kokoontui seurakunnan leirimajalle kyläyhdistyksen puurojuhlaa viettämään. Pimeä ja vesisateentihkuinen koleus ympäröi tulijoita. Se kuitenkin jäi ovien ulkopuolelle sillä sisällä tunnelma oli hyvinkin lämmin ja valoisa. Väkeä tuntui kerääntyvän paikalle hiukan viimevuotista runsaammin. Ja jo vanhastaan totuttuun tapaan Seija, puheenjohtajan ominaiusuudessa toivotteli väen tervetulleeksi ja kehotti itse kutakin viihtymään tässä pienessä juhlatilaisuudessamme.

Juhlaan oli myös saatu nuorta vahvistusta Nokian suunnalta. Emilia soitteli pianolla taustoita jouluisiin lauluihimme ja hiukan muutakin. Oskari taas kunnostautui niinkin merkittävässä roolissa kuin nuotinkääntäjänä. Sisarusten yhteistyö sujui moitteettomasti ja mahdollisti näin varsin mukavalta kuuluvan kokonaisuuden.

Erityisen lisänsä juhlatunnelmaan toi sekin, että kylän väkiluku on kuluvan vuoden aikana kasvanut kahdella. Ja nämä kaksi uutta Tapiolan kylän asukasta, Lili ja Jalmari olivat nyt täällä tutustumassa muuhun kylän väkeen. He suoriutuivat kunnialla tästä ensimmäisestä suuresta esiintymisestään ja jättivät näin ollen hyvin positiivisen kuvan itsestään kyläläisten mieliin.

Muitten jutellessa niitä jos näitäkin, hääri Sakke köökin puolella varmistellen, että juhla sujuisi hyvin ja mutkattomasti myös tarjoiluitten puolesta. Eräs pitäjän suurista pojista kirjoitti aikoinaan, että ”kun ihminen muuttaa sydämensä ilon näkyväksi, siitä tulee ruokapöytä.” Osuvasti sanottu, sillä mikäs juhla se asellainen olisi, missä ei mitään suuhunpanntavaa olisi. Ei ainakaan tapiolalaisten puurojuhla.

Allekirjoittaneen tankkaaman puuropuheen jälkeen luikautettiin vielä laulunpätkä ja sitten päästiinkin jo itse asiaan. Ja puurohan oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Puurojonossa vaihdeltiin vielä kuulumisia pitkin ja poikin sellaistenkin kesken, jotka eivät sattuneet lähekkäin istumaan. Tunnelma oli hyvinkin välitön ja rento.

Puuro maistui kaikille ja hyvä näin. Olisihan se kumma puurojuhla ollut, missä puuro ei kelvannut olisi. Ja kun totuushan on se, että ”ei suull yksi syär, sil puhuta kans,” niin lusikoitten kalinankin yli kuului se sama kodikas puheensorina, mitä Seijakin alussa oli ihastellut, kun ei ollenkaan suunsijaa tahtonut saada.

Ja kuten tapana on ollut, puuron jälkeen oli vuorossa vapaa sana. Ja kuten edelleen on tapana ollut, kenelläkään ei näyttänyt olevan mitään sanomisen arvoista mielessään. Ihan tuppisuiksi ei siltikään jääty, sillä Leena oli ottanut hommakseen esitellä ja myydä Nurmin Jarin juuri ilmestynyttä kirjaa. Muutamia mallikappaleitakin oli mukana, joten ihan sikaa säkissä ei kenkään tarvinnut ostaa.

Vapaan sanan loppupuolella myös Emilia pääsi soittelemaan Avaruus kappaleen ikäänkuin lähtölaskentana sille odotetulle jakkaroitten luovuttamiselle. Kappale sopikin siihen paikkaan kuin tuulimylly naapurin tontille. Juhlan epävirallisesti virallinen osuus pääsi taas jatkumaan.

Perinteeksi on muodostunut, että kylään vuoden aikana syntyneille annetaan heti paikka, mihin istua. Nyt, kun näitä uusia kyläläisen alkuja oli peräti kaksin kappalein, oli ilo sitäkin suurempi. Ja hetihän sitä piti päästä kokeilemaan, josko siinä olisi hyvä istua. Hiukan Lili näyttää kysyväasti katsovan Jalmaria, että tällaisessako sitä nyt sitten tästä eteenpäin… Kokeilu sujui vanhempien avustuksella varsin tyydyttävästi.

Ennenvahnaan oli tapana sanoa, häistä puheenollen, että morsiamella piti olla jotakin uutta ja jotakin vanhaa ja jotakin sinistä. Koska nyt ei oltu häissä, noudatettiin tätä sanontaakin hiukan väljemmin. Ei tosin ollut morsiantakaan mutta olihan tässäkin jotakin uutta ja jotakin vanhaa. Ja ainahan näin joulunaikaan tuon sinisenkin voi korvata punaisella.

Ilta kului rattoisasti rennon seurustelun merkeissä. Ohjelma jatkui torttu- ja piparikahvien siivittäessä yleistä pulinaa. Taas oli vietetty yksi mukava iltapuhde kyläläisten kesken. Jätetty marraskuisen arjen huolet ja harmit sinne oven pimeämmälle puolelle. Unohdettu koko syksyn ja lähes koko vuoden jatkunut sumuinen kosteus.

Mutta olivat juhlat mitkä hyvänsä ja missä hyvänsä, aina on yksi asia varma. Joku siivoaa jäljet. Joku on, joka tiskaa, joku, joka katsoo, että paikat jäävät kuntoon. Siinä on yksi onnistuneitten juhlien kulmakivi. Ja se asia on täällä opittu ja osataan. Kaikkien kyläläisten kiitokset teille, jotka sen teette.

Tapiolan kyläyhdistys toivottaa kaikille kyläläisille tasapuolisesti mitä rauhallisinta ja muutenkin luonnikasta joulun aikaa!

Taas stä oli tullu toi perjantakiehtto ja letunkäry ja ilone puhheeppörinä otti vasttaav viaraat jos tutukkij jokka oli taas, heinäkuistep perjantaiehtoitte tappaan, kokkoontunnu viättää kyläläiste yhteistä ehtoopuhretta. Porukkaa olikik kokkontunnu hyväj jouko, tais mennä jo likittes sattaa. Ja olihas se hyvä tulla, päiväneh helle oli vähäsel laantunnuj ja piäni tuulevvire piti suurimma osan kaikellaisista itikoista loitolla.

”Talo ilman aitanpolulla astelevaa emäntää…” ja ninpoispäin, ninkun toi Kiviki aikanansa ton Jukola Aapon suulla totes. Ja mikäs se olis Tapiola kyläkahvilaka ilma Kirsti-emäntää, joka kummasti tuntuu kerta toisensaj jälkee ehtiväv vähä joka paikkaa. Eipäs stä step palio tunnu sen enempi ikä kun helteetkän askelta painava, ku o perjantaki ja väki kokkoontunnu oman piha syrjää.

Kuj järjestelyt on tehtyj ja kaikki tuntuu oleam mallillaa, o ste isäntäkij joutannu vähäsep pysähtyyj ja voi siinä lettuia maistellesansa vaihtaak kuulumisia kyläläistek kans. Vaikka järjestelyt tehräänki enemmä talkoilla, on siinä aina jottai kattomista ja kohentelua. Ja kun toi hellekkikh hautoo oikeen stev viimesenpäälle, nin tullee siinä helposti hiki kun Rekolam pukilleh hakkoo syäresä.

Ehtoon teemasta, lettukekkereitte onnistumisesta, piti tällä kertaa hualen Kepa ja Sakke. Eiköhän stä heitilläkiv välillä hiukkast toi lämpö noussuk ko lähemmäks parikymmentä litraa taikinaa piti saara syätävääm muatooj ja siinä sivusa viälä hoitaam myynti ja eres jonkullaines seurustelu ostajienkik kans. Mutta hyvi heki näytti homma saava reiraan niettä jokkainel letunpuuttesa oleva sai suuree tarpeeseensa.

Ja eikun nimet kirjoiiv vaaj ja sekaa tuttuup porukkaa. Vaikket tää nimekerruu ny nim monimutkaselta tyältä äkkiseltääv vaikutakkan, nin tarkkana siinäkip pittää olla. Vällii kirja kiärtää omia aikojansap pöyrästä toiseem mutta ste on niitäkij jokka tullee huamaamattomastija nekip pittää siältä joukosta poimia, että jonkillainet tolkku pysys siittä mitep palio väkkee ol liikkeellä ollu. Tän nimestäjjään pittää olla herreillä koko ehtoo ko väkkee mennee ja tullee mites sattuu.

Mutta oli stä stet tällä kertaakiv viaraitaki. Tän ehtoov viaraat tuli Hämmeenkyröstä Heinijärvek kylästä tualta vähäsep pohjosemmasta. Heti alkuunsa piti kyläyhristyksem puhheenjohtaja Aholam Mikko hyvinki eläväisej ja vauhrikkaam puhheevuaro, josa selvitteli sikäläisiä olosuhteita ja heitin yhristyksensät toimintaympäristöö. Son kuulemma steh hiuka harhaajjohtava nimitys ko siähe yhristyksee kuuluu kaikkiaa kuus eri kyllää. Ja toiminta on tiätystenkis stev vilkasta ja monipualista. Ja että heitille ei stet toi pelkkä Heinijärvi riitäkkän, pittää olla myäs toi aholammikko enneko hommat reiraan saaraan.

Tää Miko aisapari, Maija pysytteli stev vaa hiljaksii siinä hiukkaset taaempana ninkauvan ko Mikko alko tituleeraan häntä emännäks. Sillo tuli napakkaa kommenttia, että eikum mää oon Maija. Siittei sittet tullu sen isompaa sanomista, mutta vähitellep pääsi stem Maijaki ääneenj ja alko ruatia yksityiskohtasemmi mitä siälä Heinijärve suunnalla oikee touhutaa. Ja kyä siälä tuntukit touhua riittävä ja nuarta porukkaaki oli mukana vähäsek kaikellaisesa toiminnasa. Ja pittäähäs stä nyj jottai ollakkin ko Heinijärvi ov valittu vuaren kyläks Pirkammaalla 2024.

Piäni satteeripsauskis siinä stet tuli ja pellootteli joitain lähteen poiskim mutta ninkun vanha monkoolisananlaskukis sannoo, että tuulet puhaltaa ja koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee. Niettä eihäs sitä saretta just kukkaa eres pahemmiteh huamannukkan ja ohjelma senkuj jatku vaa. Tällä kertaa arvonnasa oli pääpalkintona voileipäkakku, jonka voittaja stes saa tarvitesansa tilata. Ja siältähän se Janne nostiki, virallistej ja virraattomiev valvojie tarkan syynin alasena voittajan nime essii. Ja kuhan oli hyvvää alkuu päässy, nosteli stev viälä muutamia muitakp palkintoja heitin onnellisille voittajillee.