Tapiolan yleinen ja yhteinen Puurojuhla ad 2025

Ei ollut hanget korkeat nietokset sun muuta sellaista, kun Tapiolan vakaa kansa kokoontui seurakunnan leirimajalle kyläyhdistyksen puurojuhlaa viettämään. Pimeä ja vesisateentihkuinen koleus ympäröi tulijoita. Se kuitenkin jäi ovien ulkopuolelle sillä sisällä tunnelma oli hyvinkin lämmin ja valoisa. Väkeä tuntui kerääntyvän paikalle hiukan viimevuotista runsaammin. Ja jo vanhastaan totuttuun tapaan Seija, puheenjohtajan ominaiusuudessa toivotteli väen tervetulleeksi ja kehotti itse kutakin viihtymään tässä pienessä juhlatilaisuudessamme.

Juhlaan oli myös saatu nuorta vahvistusta Nokian suunnalta. Emilia soitteli pianolla taustoita jouluisiin lauluihimme ja hiukan muutakin. Oskari taas kunnostautui niinkin merkittävässä roolissa kuin nuotinkääntäjänä. Sisarusten yhteistyö sujui moitteettomasti ja mahdollisti näin varsin mukavalta kuuluvan kokonaisuuden.

Erityisen lisänsä juhlatunnelmaan toi sekin, että kylän väkiluku on kuluvan vuoden aikana kasvanut kahdella. Ja nämä kaksi uutta Tapiolan kylän asukasta, Lili ja Jalmari olivat nyt täällä tutustumassa muuhun kylän väkeen. He suoriutuivat kunnialla tästä ensimmäisestä suuresta esiintymisestään ja jättivät näin ollen hyvin positiivisen kuvan itsestään kyläläisten mieliin.

Muitten jutellessa niitä jos näitäkin, hääri Sakke köökin puolella varmistellen, että juhla sujuisi hyvin ja mutkattomasti myös tarjoiluitten puolesta. Eräs pitäjän suurista pojista kirjoitti aikoinaan, että ”kun ihminen muuttaa sydämensä ilon näkyväksi, siitä tulee ruokapöytä.” Osuvasti sanottu, sillä mikäs juhla se asellainen olisi, missä ei mitään suuhunpanntavaa olisi. Ei ainakaan tapiolalaisten puurojuhla.

Allekirjoittaneen tankkaaman puuropuheen jälkeen luikautettiin vielä laulunpätkä ja sitten päästiinkin jo itse asiaan. Ja puurohan oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Puurojonossa vaihdeltiin vielä kuulumisia pitkin ja poikin sellaistenkin kesken, jotka eivät sattuneet lähekkäin istumaan. Tunnelma oli hyvinkin välitön ja rento.

Puuro maistui kaikille ja hyvä näin. Olisihan se kumma puurojuhla ollut, missä puuro ei kelvannut olisi. Ja kun totuushan on se, että ”ei suull yksi syär, sil puhuta kans,” niin lusikoitten kalinankin yli kuului se sama kodikas puheensorina, mitä Seijakin alussa oli ihastellut, kun ei ollenkaan suunsijaa tahtonut saada.

Ja kuten tapana on ollut, puuron jälkeen oli vuorossa vapaa sana. Ja kuten edelleen on tapana ollut, kenelläkään ei näyttänyt olevan mitään sanomisen arvoista mielessään. Ihan tuppisuiksi ei siltikään jääty, sillä Leena oli ottanut hommakseen esitellä ja myydä Nurmin Jarin juuri ilmestynyttä kirjaa. Muutamia mallikappaleitakin oli mukana, joten ihan sikaa säkissä ei kenkään tarvinnut ostaa.

Vapaan sanan loppupuolella myös Emilia pääsi soittelemaan Avaruus kappaleen ikäänkuin lähtölaskentana sille odotetulle jakkaroitten luovuttamiselle. Kappale sopikin siihen paikkaan kuin tuulimylly naapurin tontille. Juhlan epävirallisesti virallinen osuus pääsi taas jatkumaan.

Perinteeksi on muodostunut, että kylään vuoden aikana syntyneille annetaan heti paikka, mihin istua. Nyt, kun näitä uusia kyläläisen alkuja oli peräti kaksin kappalein, oli ilo sitäkin suurempi. Ja hetihän sitä piti päästä kokeilemaan, josko siinä olisi hyvä istua. Hiukan Lili näyttää kysyväasti katsovan Jalmaria, että tällaisessako sitä nyt sitten tästä eteenpäin… Kokeilu sujui vanhempien avustuksella varsin tyydyttävästi.

Ennenvahnaan oli tapana sanoa, häistä puheenollen, että morsiamella piti olla jotakin uutta ja jotakin vanhaa ja jotakin sinistä. Koska nyt ei oltu häissä, noudatettiin tätä sanontaakin hiukan väljemmin. Ei tosin ollut morsiantakaan mutta olihan tässäkin jotakin uutta ja jotakin vanhaa. Ja ainahan näin joulunaikaan tuon sinisenkin voi korvata punaisella.

Ilta kului rattoisasti rennon seurustelun merkeissä. Ohjelma jatkui torttu- ja piparikahvien siivittäessä yleistä pulinaa. Taas oli vietetty yksi mukava iltapuhde kyläläisten kesken. Jätetty marraskuisen arjen huolet ja harmit sinne oven pimeämmälle puolelle. Unohdettu koko syksyn ja lähes koko vuoden jatkunut sumuinen kosteus.

Mutta olivat juhlat mitkä hyvänsä ja missä hyvänsä, aina on yksi asia varma. Joku siivoaa jäljet. Joku on, joka tiskaa, joku, joka katsoo, että paikat jäävät kuntoon. Siinä on yksi onnistuneitten juhlien kulmakivi. Ja se asia on täällä opittu ja osataan. Kaikkien kyläläisten kiitokset teille, jotka sen teette.

Tapiolan kyläyhdistys toivottaa kaikille kyläläisille tasapuolisesti mitä rauhallisinta ja muutenkin luonnikasta joulun aikaa!

Tän suvev vihrovviimene kesäkahvilaehtoo

Taas stä oli tullu toi perjantakiehtto ja letunkäry ja ilone puhheeppörinä otti vasttaav viaraat jos tutukkij jokka oli taas, heinäkuistep perjantaiehtoitte tappaan, kokkoontunnu viättää kyläläiste yhteistä ehtoopuhretta. Porukkaa olikik kokkontunnu hyväj jouko, tais mennä jo likittes sattaa. Ja olihas se hyvä tulla, päiväneh helle oli vähäsel laantunnuj ja piäni tuulevvire piti suurimma osan kaikellaisista itikoista loitolla.

”Talo ilman aitanpolulla astelevaa emäntää…” ja ninpoispäin, ninkun toi Kiviki aikanansa ton Jukola Aapon suulla totes. Ja mikäs se olis Tapiola kyläkahvilaka ilma Kirsti-emäntää, joka kummasti tuntuu kerta toisensaj jälkee ehtiväv vähä joka paikkaa. Eipäs stä step palio tunnu sen enempi ikä kun helteetkän askelta painava, ku o perjantaki ja väki kokkoontunnu oman piha syrjää.

Kuj järjestelyt on tehtyj ja kaikki tuntuu oleam mallillaa, o ste isäntäkij joutannu vähäsep pysähtyyj ja voi siinä lettuia maistellesansa vaihtaak kuulumisia kyläläistek kans. Vaikka järjestelyt tehräänki enemmä talkoilla, on siinä aina jottai kattomista ja kohentelua. Ja kun toi hellekkikh hautoo oikeen stev viimesenpäälle, nin tullee siinä helposti hiki kun Rekolam pukilleh hakkoo syäresä.

Ehtoon teemasta, lettukekkereitte onnistumisesta, piti tällä kertaa hualen Kepa ja Sakke. Eiköhän stä heitilläkiv välillä hiukkast toi lämpö noussuk ko lähemmäks parikymmentä litraa taikinaa piti saara syätävääm muatooj ja siinä sivusa viälä hoitaam myynti ja eres jonkullaines seurustelu ostajienkik kans. Mutta hyvi heki näytti homma saava reiraan niettä jokkainel letunpuuttesa oleva sai suuree tarpeeseensa.

Ja eikun nimet kirjoiiv vaaj ja sekaa tuttuup porukkaa. Vaikket tää nimekerruu ny nim monimutkaselta tyältä äkkiseltääv vaikutakkan, nin tarkkana siinäkip pittää olla. Vällii kirja kiärtää omia aikojansap pöyrästä toiseem mutta ste on niitäkij jokka tullee huamaamattomastija nekip pittää siältä joukosta poimia, että jonkillainet tolkku pysys siittä mitep palio väkkee ol liikkeellä ollu. Tän nimestäjjään pittää olla herreillä koko ehtoo ko väkkee mennee ja tullee mites sattuu.

Mutta oli stä stet tällä kertaakiv viaraitaki. Tän ehtoov viaraat tuli Hämmeenkyröstä Heinijärvek kylästä tualta vähäsep pohjosemmasta. Heti alkuunsa piti kyläyhristyksem puhheenjohtaja Aholam Mikko hyvinki eläväisej ja vauhrikkaam puhheevuaro, josa selvitteli sikäläisiä olosuhteita ja heitin yhristyksensät toimintaympäristöö. Son kuulemma steh hiuka harhaajjohtava nimitys ko siähe yhristyksee kuuluu kaikkiaa kuus eri kyllää. Ja toiminta on tiätystenkis stev vilkasta ja monipualista. Ja että heitille ei stet toi pelkkä Heinijärvi riitäkkän, pittää olla myäs toi aholammikko enneko hommat reiraan saaraan.

Tää Miko aisapari, Maija pysytteli stev vaa hiljaksii siinä hiukkaset taaempana ninkauvan ko Mikko alko tituleeraan häntä emännäks. Sillo tuli napakkaa kommenttia, että eikum mää oon Maija. Siittei sittet tullu sen isompaa sanomista, mutta vähitellep pääsi stem Maijaki ääneenj ja alko ruatia yksityiskohtasemmi mitä siälä Heinijärve suunnalla oikee touhutaa. Ja kyä siälä tuntukit touhua riittävä ja nuarta porukkaaki oli mukana vähäsek kaikellaisesa toiminnasa. Ja pittäähäs stä nyj jottai ollakkin ko Heinijärvi ov valittu vuaren kyläks Pirkammaalla 2024.

Piäni satteeripsauskis siinä stet tuli ja pellootteli joitain lähteen poiskim mutta ninkun vanha monkoolisananlaskukis sannoo, että tuulet puhaltaa ja koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee. Niettä eihäs sitä saretta just kukkaa eres pahemmiteh huamannukkan ja ohjelma senkuj jatku vaa. Tällä kertaa arvonnasa oli pääpalkintona voileipäkakku, jonka voittaja stes saa tarvitesansa tilata. Ja siältähän se Janne nostiki, virallistej ja virraattomiev valvojie tarkan syynin alasena voittajan nime essii. Ja kuhan oli hyvvää alkuu päässy, nosteli stev viälä muutamia muitakp palkintoja heitin onnellisille voittajillee.

Ermaset värkit taas syynisä Vesterpakammäjellä

Viime perjantakiehtoona hiaro monet äly- ja muistinystyröitänsä ste oikeet tosisansa ko tua Vesterpakammäjellä taas arvuuteltiim mitä ermasta sen Eskov varastoista tällä kertaa o pöyrälle löytynny. Ja olihas stä, tällä kerralla ko ei piisannukkan se, että tunsi erilaisia värkkejä, piti myäs olla jonkinsorttine aaninki tualta viihretaiteep pualelta. Ja oli ne kysymykset stm muutonki vähä monipualisempia ko enne. Siks siinä pöyräsä oli vähäsem muistivvirkistystä siittä, mikä oli kupletij juani.

Siinä arvuutuksel lomasa meininki pysy vallan stet totutusa kuasisa, Hempan kärssäämä makkara ja toisaalta kahvej ja muu juatava ja pikkupurtava teki kauppansa ihas ste tavallisseen tappaa. Uutisia kerrottiij ja kuultii, ihas tet tasapualisesti ja kaikilla oli muutenki lepposa ja suvinev viilis. Toisia tosi hiuka tää helle tuntu jo painava, mutta muutem meni mukavasti.

Ja ninkum meillä täälä yllensäkkin, oli tälläkik kertaa semmottiset arpajaiset. Ja tällä kertaa arpoja kiärsi myymäsä Seija, jolta se homma kävikis stev vallar ratevasti. Ja sitolikis ste ilmasa oikee suure, jos ei nyv valla urheilujuhlan tuntua, nin ainakip palkintrojej jakkoo jännäs moniki. Ko ehtoommittaa piti step palkita noi tiätäjät ja stev viä arpavoittajat.

Ninkut tosa jo aiemmit tuli kerrotuks, oli Hemppa joutunnu siihek kuumaa paikkaa. Ja jottei kukkaan ny sais mittääv väärää käsitystä, nin klaarattakkoon ny asiaa sevverra että semmosella helteellä krilliv viäresä oli torella lämmintä. Ei mittää sem pahempaa. Mutta hyvij ja tyylillä Hemppa siittä selvis, kaikki makkarannälkäset sai kuki stet tarpeensam mukkaa.

Ja aikannaa pästiis stes siihenkiv vaiheeseej josa arvuutuskisav voittaja ynnä häviäjät oli saatur räknättyä. Tällä kerralla voitto tuli torella korkeilla pisteillä, pualitoista pistettä olis ennää tarvinnuj jostai kaivaa, nin olis ollu täyret. Järä pokkas palkinnot ja kunniat tällä kertaa, muut tiäsi stev vähäsev vaa vähemmä. Mutta eihä se pääasia okkan voitto van ninku kaikki hyvit tiätää, hyväp palkinnot.

Ja hetimites stet tän arvuutuskisav voittoje julliistamisej jälkee suaritettii tää arpajaispalkintoje arvonta. Kirsti toimi, jos ei nyt ihas stev valantehneenä, mutta kumminkiv vakuuttavana arpojes sekottajana ja nuarempi polvi nosteli stev voittoja vähäses sinne sun tänne. Vaikkei tää arpomine varsinaisesti okkan mikkääl lähtökäsky, nin se pakkaa kuitenki olleen sillai, että arvonnaj jälkeer ruppee väki vähitellel lähtee, kuka minnekki, usseimmat kai kotionsa, sentää. Ja nin se kävi tälläkik kerralla, mäki alko tyhjentyä vähitelle. Mutta varmastikkim monellej jäi jottais sinne korvan takat tästäki suvisesta ehtoosta, ko taas oli saatuk kokkoontua yhtee hyvän seuran, monellaise tarjottavaj ja pikkuse jännityksenkim merkeisä. Silläkurilla se kulu tää tän suve kolmski heinäkuinep perjantaiehtoopuhre.

Satteej jälkee tullee yllensäp pouta

Nin siinä tälläik kertaa kävi. Päivänen ukkosmyräkkä väisty ja ste ehtoommalla oli selkee ja lämpönen ilma. Väkkee kokkoontu taas tuttuun heinäperjantaitappaa Vesterpakammäjelle viättää ehtoopuhretta ja kuuntelee Tiinan musisointia. Ja tiätystikkil laulaa kans. Jos joku kehtaa väittää, ette toi kesänen ehtoo ja haitarinsoitto sovi yhtee, se saa step pysyä siälä asvalttiviirakosansa ja kuunella vaikka minkämoista möykkämusaa. Kyä nin o ni.

Siinä samalla, ku ens säveleet kajahteli ilmoille, oli hyvä vaihtaa viälä kuulumisia. Soitto sopi siihenki hommaa hyvin taustalle. Viälä ei ollu laulajien kööri kassaantunnu yhtee, otettiiv vähän ninkut tuntumaa ehtoon teemaan.

Kuv vähäse oli saatu kahveeta ja tärkeemmät kuulumiset oli vaihreltu, oli stej jo mukavaa tulla sinne katoksen allekkin ja antaa laulun kaikua suviseen ehtooseen. Ja oli stet tää krillikis sijotettus sillai mukavasti, että pääsi meitin laulava krillimaisteriki osallistuu. Siinä sitä stem meni mukavasti toinen toisensap perästä monet tutut ja vähäset tuntemattomammakkin kappaleet, joille kaikille kumminki oli yhteistä se, että ne sointu tähä heinäkuisee ehtoosee ihan kus siihen ajat sittem määrättyinä. Ja kuv wanha wiisaus väittää, että mitä emot visertää, sitä poijaat kukertaa, nin täsä nys ste o sittä esimerkki. Musikanttiduo Tiina & Aino.

Mutte suulla yksi lauleta, sillä syärään kans, vai oliko sen ny toisinpäi, mää muista. Mutta täsä tapauksesa se kumminki oli näippäi. Krillimakkara, kahve ja muu pikkupurtava teki hyvi kauppansa täsä ehtoo kuluesa ja lauleluittel lomasa. Ja tälläkik kertaa tää hualtopuali oli hyväsä reirasa, ei tarvinnuk kenenkä nälkäsen taikka muutev vaaj janose jäärä ilman. Että siltäkik kohtia meni ehtoo vallam mukavasti.

Paitti Tiina, täälä essiinty tällä kertaa eruksensam myäs kukkaistyttö Aino. Vuahemputket oli just parahultasesti kukasa ja niitä oli mäjensyrjisä riittävästi. Niistä stä stet tuli mukava kimppu josta ster riiti jaeltavaa vähä yhteej jostoisenkis suuntaa. Tää naisväjen kukitus, vaikkakin näiv vaa arkipäiväsesti, oli seki yks semmonep piäni ehtoon yksityiskohta, joka vartmastikki jäi monellekki mukavastim miälee.

Siinä se taas kulu tääkip perjantaiehtoopuhre. Soittoo, laulua, hyvvää suuhuppantavaa ja ennenkaikkee hyvää seuraa. Loppuehtoosta oli vuaro stek kattoo seki asia, ketä oli arpaonni potkinnu tällä kertaa. Onnettareks kelpuutettii tää reipas kukkaistyttö joka hoitiki homman vallan step pätevästi. Palkinnot löysi saajansa ja vähitelle alko kansa taas poistua paikalta. Mutta varmastim monellekkij jäi taas mialuisia muistoja tästäkis suvisesta ehtoopuhteesta.

Taas kokkoonnuttii Vesterpakammäjellä

Taas oli stes semmone hetki, että nää epävakaset ilmat näytti parasta pualtansa. Lämmin suvituuli hönkäili koska muistaan sattu ja aurinkokin paisto aina sillon, ko ei ollun noita pilviä sen eresä. Ja se, tän heinäkuun kelit huamioonottae harvinaine hetki oli sillo ko Tapiolankyläkahvila aukesa ens kertaa tälle suvelle. Porukkaakir rupes pikkuhiljaksiin valluun paikalle ja kellää ei tuntunnu olevak kiruun kiärää. Nys stev viätettäs ehtoopuhretta iha kaikesa rauhasa ja oltas vaa yhresä.

Tän kerran kahveetuksesta hualta pitävät oli kokkoontunnu yhteisee neuvonpittoon, vaiko vaam muuton raattaamaa ennenkun se varsinainer ruuhka heitin tyämaallansa alko. Orotettavisa ku oli taas lähemmäks sata kahveejanosta ja pikkupurtavannälkästä ehtoopuhtee istujaa.

Mutte tänne vallan stek kahveeta juamaan tultu, olihan täälä step palio tuttujaki, joitten kans oli hyvä parantaa mailmaa. Kai se stek kokolailla hyvään änttiin ehtoommitttaan saatinki. Mutta sellisäks täälä oli viaraana tää Sastamalalaisteh hyvivointikoortinaattori Saarem Mervi, jonka puhheita kuuneltii jos ei ny ihas steh henkee pirätelle, mutta tarkkan kumminki. Ja olihan Mervillä step palio sanottavvaaki, siittä, mitä hän oli tekemäsä ja mitä jo oli aikaseks saatu. Mutta ihan ninkun kaikki mailmanparantajat tätä ennenki, nin tääkik korosti ihas stev viimeseks ja tärkeimpänä asiana sitä, että ihmisten täytys enempi vaa aktiivisemmi pittää hualta oikeurestansa saara kunnallisia palveluita. Ja sitä, että kun osa porukasta ei ossaa eres näitä palveluita hakkee ja löytää, nin pitäs semmostej jokka ossaa ja tiätää, käyrä näitä heikompiansakki hihasta kii ja kiskoo ne mukkaav vaikka pualiväkisi.

Siinä sitä ehtoopuhre kulu mukavasti, tuttuja jos stev vähäset tuntemattomampiakit tavatesa ja kuulumisia vaihrelle. Unohtamatta tiätystikkän makkarakrillij ja kahvion antimia. Siinä väjej joukosa rampatesa huamasin semmossenkij jutu, että palio vanhaa vakikävijää puuttu kuvasta, mutta jonkiverra stev valla uuttakis sakkia oli tullu paikalle. Nää ilmat ov viimes päivinä ollu stes sevverra arvaamattomia, ettei väkikattoo just tartte ihmetellä.

Yks ov varma ja se on stes se, että kaks kiärtää aina jokkaisen tykönä. Toine ov viaraskirja, johonka jokkaiek kävijä piirtää puumerkkinsä ja toine on tää arpojem myyjä. Joka kerta arvotaas ste epämääränem määrä palkintoja, ihas stes sem mukkaam mitä o palkinnoiks löytynny. Ja arvonta suaritettaa stev viimesesä pääsä ehtoon ohjelmaa. Niette kannata koskaal lähtee ennenku o varma, ettei mukkaal lähre jottain palkintoo. Tällä kertaa Kirsti ahkeroitti arpojem myynnisä ja saiki tallata ahkerasti erestakas pitkij ja poiki.

Kus stel löyty viälä onnetarkis stev vähäsen nuarempaa ikäluakkaa, nip pääsi se palkintoje arpomineki stev vihroviimen alkaan. Ja nousihas siältä ste jos jonkillaista palkintoo, ekaks lahjakortti sittarii ja kahveppakettia ja jos vaikka mitä muuta. Osa porukasta oli jo ehtinny lähteenki, mutta eiköhän niillekis ste saaraa voitot kottii hoirettua.

Täsä sai Sastamala-muki uure onnellise omistaja. Siittä sitä kelpaa stev vaikka ryystää aamukahvetta ja muistella tätä Tapiolan kyläkahvilaehtoota. Tästä jäi varmastikki kaikille tääläolleille hyvät muistot. Toivottavasti ens perjantaiehtoona o yhtä hyvät kelit ja niitten mukana tunnelmat korkeella.

Aloitettiin heinäkuu Valkeakosken reissulla

Heinäkuu näytti parhaat puolensa heti ensimmäisenä päivänään, kun Tapiolan vakaa kansa oli päättänyt lähteä Vesku-musikaalia katsomaan ja kuulemaan Valkeakoskelle. Sää todellakin oli mitä sopivin pienelle kesäretkelle. Oli aurinkoa ja lämmintä, mutta ei liian kuuma. Väki pakkautui lauhamon autoon ja nokka käännettiin Tampereen suuntaan. Siinä keskikesäisten maisemien vaihtuessa jakoi Seija liput, jotka jo hyvissä ajoin ennakkon oli tilattu.

Kesäisen maiseman vaihtuessa ikkunoitten ulkopuolella juttu luisti ja Tunnelmat olivat odottavan korkealla. Loppumatkasta otti Seija taas puheenvuoron ja kertoi ohjelmalehtisesta älukien mitä oli odotettavissa kunhan perille päästäisiin. Ja perillehän päästiin. Porukka jalkautui aurinkoiseen ja lämpimään Apianniemeen lähtien siirtymään kohti varsinaista tapahtumapaikkaa. Tyhjä katsomo täyttyi vähitellen ja illan spektaakkeli voi alkaa.

Parituntisen kuluessa saatiin seurailla Veskun kehitystä niin urallaan kuin ihmisenäkin. Uunot sun muut värikkäät roolihahmot vilahtelivat sopivasti musiikillisen tarjonnan lomassa, unohtamatta kuitenkaan sitä, että kaiken tämän takana oli ihminen. Ihminen, jolla oli voimakas tahto kehittyä alallaan, mutta joka silti kaipasi sitä oikeuttaan olla vain se Vesa. Näiden vaatimusten välillä tasapainoillen meni sitten vuosikymmenten aikana terveyskin ja vain muutama tosiystävä jäi jäljelle seuraamaan tähden viimeisiä vaiheita. Vahvaan imitaatioon perustuva esitys oli varsin pysäyttävä ja ajatuksia herättävä. Varsinkin, kun nuo kuvatut vuosikymmenent ja niitten vaiheet ja tapahtumat ovat tavallaan yhteisiä. Se oli yksi näkökanta sen ajan ihmisten viihdekäsityksestä. Ja vaikka tuo näyttelypuoli olisikin nykyihmiselle jo vierasta ja taaksejäänyttä, jäävät nuo eri runoilijoitten herkänkarheasti tulkitut laulut ikivihreuinä soimaan.

Niinpä sitten jäi Apianniemi taakse teattereineen. Suunta oli taas kohti Tapiolaa ja monellekin tuttujen maisemien vaihtuessa iloinen puheensorina täytti auton moni sulatteli vielä mielessään juuri koettua ja siitäkin keskusteltiin. Kimpanpään Timo intoutui vielä ottamaan puheenvuoron kertoen Leinon Eikan sanoin, mitä suomalainen mies ajattelee naisesta. Ilmeisesti kellään ei ollut tähän mitään merkittävää lisättävää, koskapa mitään kommenttia asiaan liittyen ei tullut. 

https://youtu.be/S5dmahFk0SI

Tervetuloa Tapiolan kesäkahvilaan heinäkuun perjantaiehtoisin!

Tapiolan kesäkahvila avautuu jälleen ja nyt on vuorossa jo 14. kesä!

👉 Kesäkahvilan avajaiset perjantaina 4.7. klo 18-21 Vesterbackan mökillä (Kivisillantie 7, Sastamala). Vieraana kaupungin hyvinvointikoordinaattori Mervi Saari. Arpajaiset.

👉 Kesäkahvila perjantaina 11.7. klo 18-21. Yhteislaulattajana pelimanni Tiina Rampa. Vieraana Kutalan Nuoriseuran edustajat. Arpajaiset.

👉 Kesäkahvila perjantaina 18.7. klo 18-21. Legendaarinen Kaluehtoo – Ernomasten vehkeitten tunnistamiskilpailu! Arpajaiset.

👉 Kesäkahvilan päättäjäiset perjantaina 25.7. klo 18-21. Lettukahvila! Vieraana Pirkanmaan Vuoden Kylän 2024 Hämeenkyrön Heinijärven väkeä. Voileipäkakkuarpajaiset!

Lämpimästi tervetuloa yksin tai yhdessä läheltä tai kauempaa!

Kun Tapiolassa Jussia juhlittiin

Hiukkasen viileähkö, mutta muuten ihan kohtalainen juhannussää otti vastaan Laavulle saapuvat tapiolalaiset viime perjantai-iltapäivänä. Vaikka taivaalla väliiin seilasi hyvinkin tummia pilviä, säästyttiin sentään sateelta. Viileä keli ja hiljakseen henkäilevä tuulenvire pitivät kaikenlaiset inisijätkin loitolla. Oli siis mitä parhaimmat olosuhteet viettää rentoa ja rauhallista aattoiltaa yhdessä.

Väkeä olikin kertynyt melko mukavasti ja jos kelit olivatkin vähän viileät, eivät tunnelmat olleet sinne päinkään. Nuotion ympärillä, jos sitten hiukan syrjemmälläkin siitä juttu luisti entiseen malliin ja nauru raikui kuten asiaan kuuluikin. Oltiinhan taas kokoonnuttu muutaman viikon jälkeen yhteen ja paljon oli sillä aikaa maailmalla jos ihan omalla kylälläkin tapahtunut kommentoitavaa.

Lähes yhtä rutinoituneen tottuneesti kuin yhdistyksen puheenjohtajan pestiä, hoiteli Seija tulta, että paikalle tulleille olisi riittänyt kuumaa nokipannukahvia ja makkaraa. Eikä kummastakaan tullutkaan puutetta. Siinä ohessa vaihdeltiin kuulumisia ja muisteltiin menneitä aikoja ja jo keskuudestamme poistuneita henkilöitä.

Oli myös, juttelun ja ilonpidon välillä aikaa ja tilaisuus vain pysähtyä katsomaan ja kuulemaan kauniin järvemme kesäöistä rauhaa. Alkukesän heleä vihreys, silloin tällöin järveltä kantautuvat vesilintujen huutelut ja laineitten laiska loiskinta rantakiviin, mikäs sen rauhoittavampaa ja rentouttavampaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

Näin kului verkalleen tämänkin juhannusaaton iltapuhde mukavassa seurassa kuulumisia vaihdellen ja maailmaa parannellen. Ehkäpä monenkin ajatukset oli Kirsti pukenut sanoiksi myöhemmin todetessaan, että ilta oli ollut lähes täydellinen, oli mukavaa seuraa, hyvä sää ja nokipannukahvia. Ainoa, mitä jäi kaipaamaan, oli haitarin soitto. En tiedä, josko tuohon asiaan tulevina aikoina saataisiin parannusta, mutta tuohon voisi silti kommentoida ihan kotoisen tyrvääläisittäin että kyä näi o. Vaikka oltiinkin lähes yöttömässä yössä, hämärtyi ilta sentään jonkin verran. Hämärän vähitellen laskeutuessa laskeutui hiljaisen tuulen mukana myös entistä viileämpi henkäys. Sen myötä poistui väki paikalta yksi toisensa jälkeen, viimeisten vielä jäädessä varmistelemaan, että tuli oli varmasti sammunut.