Yöllinen sade oli saanut sillan alitse virtaavaan veteen hiukan lisää eloisuutta, itse asiassa oli ihmeteltävää, miten nopeasti oja sateeseen reagoi. Iltapäiväksi oli taas lisää vettä luvassa, joten oman jännityksensä tähän reissuun toi sekin, kastutaanko vai ei. Ja jos kastutaan, miten paljon. Kukaan ei kuitenkaan identifioitunut sokeripalaan, niin että matkaan lähdettiin pikku alkuvenyttelyn jälkeen varsin hilpeällä mielellä.
Sateinen ja lämmin sää oli saanut kaikenlaiset sienet riehaantumaan vallan vimmattuun kasvuun, muttei se suinkaan ollut ainoa pitkäksi venähtäneen syksynalun aikaansaannos. Tämä rätvänäkin oli kai luullut kesän vain jatkuvan ja kukki täyttä päätä, vaikka edellisen kukintakierroksen siemenetkään eivät vielä olleet ehtineet pudota.
Jo tutuksi tullut polku johdatti meidät norkkojensa painosta riippuvan lepänoksan alitse nousevaan rinteeseen, johon tallautunut polku katosi tuolla jossain edessäpäin kuusikon suojaisaan hämäryyteen. Avonaisella rinteellä kasvava heinä oli jo sateen jäljiltä kuivahtanut sen verran, että pääsimme metsään ja selvälle polulle lähes kuivin jaloin.
Vaikka syyskuu onkin ollut lämmin, oli sentään yhtenä yönä käyty sen verran pakkasen puolellakin, että saniaispöheiköt toisin paikoin nuokkuivat syksyisessä ruskeudessaan. Muu luonto ei vielä näyttänyt olevan millänsäkään tuosta hetkellisestä hallasta. Päinvastoin, sienien paljous ja hyväkuntoisuus kertoivat hyvinkin suotuisista kasvuoloista.
Tämänkertaisen reittimme polku kiemurteli parinkin pienen avokallion nyppylän sivuitse. Tuhruisen harmaanakin päivänä kallioiden jäkäläpeite, jos ei nyt ihan loistanut, mutta erotti kuitenkin selvän vaaleana kallion pyöreähkön muodon. Tällä kertaa aikamme ei riittänyt kallioille poikkeiluun vaan jatkoimme polkua eteenpäin.
Pienen harjanteentapaisen yli kavuttuamme laskeuduimme taas alavampaan seutuun, missä toisin paikoin jouduimme kiertelemään polulle muodostuneita vesilätäköitä. Maasto laski pikkuhiljaa koko ajan ja pohja muuttui sitä mukaa myös tuoreemmaksi. Jo jonkin matkaa aikaisemmin kuului veden solinaa ja eihän siitä sitten montakaan askelta tarvinnut enää ottaa, kun edessä oli melko vuolaastikin virtaava oja. Onneksi nämä polut ovat ahkerassa käytössä ja joku oli nähnyt sen verran vaivaa, että oli rakentanut pienen sillantapaisen ojan ylitystä helpottamaan.
Hetimiten sillan jälkeen polkumme yhtyi harjanteen toista puolta kiertävään poluuun ja lähdimme sitä pitkin palailemaan kohti lähtöpaikkaamme. Pieni sateetuhaus tuli ja meni, ei siinä kukaan mitään suurempaa draamaa havainnut. Näin matkamme sitten jatkui, parin puunrungon yli ja yden kiertäen, mukavaa mäntykangasta pitkin kohti alempana odottelevaa kuusikkovyöhykettä, joka sitten hiukan tiputteli lisää vettä päällemme.
Seuraavaksi kerraksi, lauantaille 30.9. sovittiin sitten lähtöpaikaksi taas Tapiolankujan pää ja aikahan on tuo vanha tuttu klo 13.00. Syksyn edetessä kelitkin saattavat muuttua arvaamattomiksi. Muistakaa säänmukainen varustautuminen, kävelysauvat ja sen verran huumoria ja pahaa sisua mukaan, ettei mahdolliset ilmastonmuutokset kesken lenkin pääse yllättämään.
Tervetuloa syksyiselle metsälenkille vaikka isommallakin porukalla.
– VK