Ylistenjärven rannalla komeileva Taipaleenvuoren ulkoilualue on Sastamalan kaupungin omistuksessa ja kooltaan 17,5 hehtaaria. Monien kaupungin virkistysalueiden hoidosta vastaa jokin paikallinen yhdistys ja niin on asia myös Taipaleenvuoren kohdalla kun alueen ylläpidosta ja hoidosta vastaa Tapiolan kyläyhdistys.
Hiedanmaantien pysäköintialueen opaste viittilöi laavun suuntaan: matkaa on 130 metriä ja perillä mahdollisuus tulentekoon. Kuusien välissä mutkitteleva sorapolku ohjaa kulkijaa pysymään oikealla uralla. Kuva: Jani Hanhijärvi.
Kyläläiset tekivät Ylistenjärven rantaan 2000-luvun alussa komean laavun. Puut kaadettiin rinteen metsiköstä ja vieritettiin alas rantaan. Kävivätpä paikalla jopa Vammalan kaupungin edustajat toteamassa, että hienosti sujuu. Ja niin on sujunut sen jälkeenkin, sillä laavun edustalla oleva nuotiopaikka onkin klapien menekistä päätellen ollut vuosien mittaan yhä suuremmassa käytössä. Nykyään laavulla ei ole säännöllistä puuhuoltoa, joten mukaan kannattaa varata omat nuotiopuut. Nuotiopaikalta löytyy myös jykevä 5-metrinen pöytä penkkeineen.
Myös itse virkistysalueelle pääsyä helpotettiin, sillä Kämmäkäntien ja Hiedanmaantien risteyksestä lähtien on opasteet aina laavulle saakka. Lisäksi laavulle vievä 130 metriä pitkä polku sorastettu. Paljon on siis kyläläisten kätten jälkiä kerännyt Taipaleenvuori ja senpä vuoksi Ylistenjärven rannalla on nyt varsin hieno alue niin kyläläisten kuin kaupunkilaistenkin virkistäytymiseksi.
Parhaiten paikalle löytää kun laittaa navigaattoriin osoitteeksi: Hiedanmaantie 349, Sastamala.
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan tapiolalaiseen järvi- ja metsämaisemaan!
Ylistenjärven rantaan rakennettiin kyläläisten toimesta laavu 2000-luvun alussa. Kuva: Jani Hanhijärvi.