Vesterbackan Kirsti ehdotti keväällä 2012 hallituksen kokouksessa, että hän antaisi vanhan kotimökkinsä käyttöön, mikäli innostuttaisiin pitämään kahvilaa kyläläisille.
Hallituksen piirissä innostuttiin kovasti ajatuksesta ja perjantaina 29. kesäkuuta 2012 klo 17.00 Tapiolan kyläyhdistyksen ensimmäinen kesäkahvila aloitti toimintansa Vesterbackan vanhassa pirtissä ja pihamaalla. Kahvilaa sovittiin pidettäväksi auki viitenä perjantaina alkaen Vanhan kirjallisuuden päivien viikonlopusta aina heinäkuun loppuun.
Ajatuksena oli koota kyläläisiä yhteen kahvittelemaan ja tapaamaan toisiaan. Jo aivan ensimmäisestä kerrasta tuli menestys ja niinpä kahvilassa alkaa tulevana kesänä jo kuudes kausi.
Kahvilailtoina on ollut yhteislaulua mm. Topi Jokelan ja plikkojen säestyksellä, näytelmä, esityksiä, kirpputoreja, seurakunnan iltahartauksia, moottoripyöräilijöiden kokoontumisia, letunpaistoa ja mukavaa yhdessä oloa. Puheensorina on täyttänyt pihapiirin ja sateen sattuessa on oltu pirtissä tai parina viime vuotena teltassa, jonka kyläyhdistys hankki. Useimmiten on kuitenkin sää suosinut ja olemme saaneet olla taivaan alla auringonpaisteessa,
Kahvilassa on ollut tarjolla leivonnaisia, voileipiä tai Nurmin Eevan valmistamia herkullisia karjalanpiirakoita. Kaikki tarjottavat on tehty talkoilla ja niistä on saatu pieni korvaus kahvittelijoilta. Jokaisena kahvilailtana on myös myyty arpoja ja palkintona on ollut Himbergin Hannun tyttären Minnan tekemä voileipäkakku, jonka on voitettuaan saanut tilata syötäväkseen tarvitessaan. Arvonta on aina suoritettu heinäkuun viimeisessä kahvilassa.
Vuosien mittaan ovat kesäkahvilamme löytäneet myös muut sastamalalaiset ja onpa joskus ollut väkeä Tampereelta ja Ruotsistakin asti. Mökin ulkoseinälle on kahvila iltoina ripustettu taulu, jossa lukee ”Tapiola, kirjakaupungin kirjakylä”. Taulu on kulkenut mukanamme kaikissa ulkopuolisissa tapahtumissamme jo monta vuotta. Kiitoksemme vielä kahvilaidean äidille Kirstille ja kiitokset myös Hannulle!
Seija Kuukan kirjoitus Tapiolan 15-vuotisjuhlalehdessä.