Nimittäin tään kesän Kesäkahvilakausi Tapiolan kylällä. Iha ste ensimmäiseks pittää laittaa vähäse siittä, ettei tääkän rojekti ihas ste ittestänsä pystyyn nuossu. Täsä hiukan kuvia taustaporukan tyästä. Kon toi keliki o stem mitä sattuu, pittää jonkinlaista satteen taikka aurinkonsuajaa saara väjen päälle. Täsä viimeistellää teltan pystytystä.

Ja ninku toi Seija stem myähemmin runnoili, ”siisti pittää aina olla…” Käytännösä se meinas, että talviset pölyt o hyvä pyhkästä poies penkeiltä ennen viaraitten tulloo.

Sammaan aikaan toisaalle pojjaat leikkeli pöytäliinoja. Ja se onkis stet tarkkaa hommaa ko pärekaton kulottamine. Mut hyvin se vaan pojjiilta lutviutu.

Ko ste oltiis saatu ehtoo alkuuj ja väkkee koolle toivotteli Seija porukan tervetuulleeks ja hetimite sejjälkee antoki puheevuaro tän ehtoon viaraalle ja puhujalle, Nurmise Tarjalle. Hän oliki stes syynänny Niämensivun torpan vaiheita just eineen tarkemmi. Ja oli sten näistä tutkimuksiensa tuloksista oikee ste kirjankiv väsänny. Ei sekää mikkää pikkujuttu oo ollu, niettä täys tunnustus Tarjalle vaa sitkosesta tyästä ja melko tarkasti asioita valasevasta kirjastansa.

Väkkee olikik kertynny paikalle vallan stem mukavasti, vaikkoli koko ajjaan jonkinsorttine satteenuhkaki päällä. Ja viilikset tiätysti semmukaset, lepposa puhheenpärinä, jota sillontällön korosti jonku nauru, täytti ehtoisev Vesterpakammäe. Epävakaset keli ei ollu saannu pellootelluks valla porukkaa ja soli hyvä.

Vällin sattu stes semmonenki tauko, että ehti tän ehtoon kahveepannun vartijaki setv vähäse raitista ilmaa haukkaamaa. Ei sitä kovi kauvaks sittenkä voinu virkapaikaltansap poistua, mutta eres kuistille asti. Tää virka on kans yks niitä tällaste ehtoopuhteitte tärkempiä, mitä se semmone kesäkahvila olis, jossei kahveeta myytäs?

Ja juu, tää kaveri ei ste oo soittamasa kellekkän, vaikka äkkinäisempi luulis sen olevan kännykkä korvalla tosa hiukka siikempänä. Ei stes sinnepäinkän, sehä vaa raapii korvallistansa ku ällistelle krassin kovvaa kasvua ja kukkimista.

Oli ste lähtenny ehtoopuhretta viättään myäs yks niitä kylän nuarempiaki. Pikkune Jalmari otti rennosti rataskyytisä ja katteli mailammennoo ia ste omasta näkövinkkelistänsä. Ilmeestä päätelle ei mailmammenosa ollu mittää suurempaa valittamista ja äitinsä kertomam mukkaa oli ruaka-aikoina oltuk kotosalla. Jalluha oli toine niistä , jokka viimes pikkujoulussa kohotettii, jos ei ihastej jalluustalle, nin jakkaralle kuiteski.

Mutta ehtooha stej jatku vaa ja jossi viheesa Päiviö oli intoutunnu lausuu runon. Ja sehä käviki ste valla lupsakkaasti, pitkänpualeine runo heltis ihas ste ulkomuistista ja tunteella. Oiskoha tullu harjotelluks jokuse kerra? Siittä kai ste sai Nurmij Jariki kipinä lausua iha omin avuin joskus ysiveenä tekemänsä runo. Se ei ollu pitkä, mutta oli hyvänä esimerkkinä siittä, että lyhyestä virsi kaunis. Ja sejjälkee olikis stes Seijav vuaro lausua Viiran Laten Moraali. Kai se oli tullu miälee tosa noita penkkejä jynssätesä.

Ehtoopuhtee loppupualella oli taas, ninku on tavaks tullu, tää ehtoon arvonnan palkintojejako. Siinä lähti kiartoo nin lahjakorttia, kahveepakettia sun muuta piäntä. Täsä o kahveepaketti löytänny onnellise omistajansa.

Nin se kulu ste pikkuhiljaa loppu tää ensimmäine kesäkahvilaehtoo, saatii olla kuivina ja muutenki oli tunnelmat melko korkeella. Ja ens perjantakiehtoon tullaan taas Vesterpakammäjelle, eiks näi o?