Sastamalan neljännet Kylämarkkinat järjestettiin Vammalan torilla tänään 26.7. Vielä aamulla säiden valtias oli hyvin vetisellä päällä, mutta puolilta päivin alkanut tapahtuma saatiin lopulta suoritettua lähestulkoon kuivin jaloin. Sään kuivahdettua kansaa alkoi virtaamaan torille ja jos ei nyt ihan tungoksesta voitu tänä vuonna puhua, niin paljon väkeä kuitenkin riitti ohjelmaa seuraamaan ja kyläkojuja kiertämään.
Tapio Riuttan ansiokkaasti juontama tapahtuma alkoi perinteikkääseen tapaan Kiikan Torvisoittokunnan alkumarssilla, jonka jälkeen oli vuorossa kaupunginvaltuuston pj. Ulla Yli-Hongiston avajaispuhe. Ilman parantuessa Vammalan Eläkkeensaajat ry:n tanhuesitystä ennätti seuraamaan yhä useampi markkinoista kiinnostunut, kuten alla pyörivästä kuvakarusellistakin voi huomata. Ohjelman lisäksi nähtävänä oli myös mm. Illon VPK:n paloauto, vanhoja traktoreita sekä moottoripyörä. Kaiken kaikkiaan Kylämarkkinoilla oli esillä 16 kyläyhdistystä, jota voidaan pitää varsin hyvänä määränä.
Ensimmäistä kertaa markkinoiden historiassa järjestettiin utarekumin tarkkuusheiton SM-kisat. Lajin ideana on heittää 12 utarekumia viiden metrin päässä olevaan maitotonkkaan. Laji on erittäin vaikea, sillä karsintojen parhaat heittäjät saivat 2 utarekumia tonkkaan. Heidän kesken järjestettiin finaali, jonka voitti lopulta Anneli Mäki-Laurila Tapiolan kyläyhdistyksestä tuloksella 1 utarekumi. Parhaat heittäjät palkittiin pokaalein. Toisena leikkimielisenä kilpailuna järjestettiin esineentunnistuskilpailu, jossa tehtävänä oli nimetä 14 esinettä. Parhaat tietäjät tunnistivat 8 esinettä ja he saivat palkinnoksi Sastamalan Kylät -kangaskassin.
Suuri kiitos kaikille esiintyjille, osallistuville kylille ja koko markkinaväelle: te teitte Kylämarkkinat! Ja erityiskiitos vielä siitä, että surkea sääennuste ja aamupäivän vesisade ei pelotellut yhtäkään kylää pois markkinoilta, vaan kaikki ilmoittautuneet tulivat urheasti paikalle.
Markkinoilta saadun positiivisen palautteen ja innostuksen myötä näissä samoissa tunnelmissa saatetaan tavata myös kesällä 2016!