Avoimissa Joulukylissä mukana lähes 50 tapahtumaa Pirkanmaalta

Toista kertaa järjestettävä valtakunnallinen Avoimet Joulukylät on kerännyt yli viisisataa ilmoitettua tapahtumaa ympäri Suomen.

Pirkanmaalla tapahtumia järjestetään lähes viisikymmentä näissä kylissä: Aitoniemi-Hirviniemi, Aitoo, Eräjärvi, Hirsilä, Ikaalisten Vanha Kauppala, Kalliala, Karkku, Kaukola, Keikyä, Kiikan Jokisivu, Killinkoski, Kolho, Korkeakoski, Kotala, Kuhmalahti, Kuhmoinen, Lastunen, Luopioinen, Länsi-Teisko, Mouhijärvi, Nisunperä, Nurmi, Onkkaala, Pirkkalankylä, Pohjois-Kuru, Pohjois-Parkano, Puutikkala, Päijälä, Raudanmaa, Rautajärvi, Sahalahti, Siuro, Talviainen, Tapiola, Tevaniemi, Tottijärvi, Tourunkulma, Vaskivesi, Vihasjärvi ja Väärinmaja.

Avoimet Joulukylät -konseptin ideana on saada kylien ja kyläyhdistysten tapahtumille näkyvyyttä ja samalla houkutella vierailijoita jouluisiin kyliin ja esitellä kylien monipuolista toimintaa. Tapahtumia ilmoitettiin mukaan kaikista Suomen maakunnista.

– Luvassa on jälleen joulumarkkinoita ja -myyjäisiä, joululaulutilaisuuksia, tonttupolkuja ja kynttiläkulkueita. Joulutunnelmaa, herkkuja joulupöytiin ja lahjoja kuusten alle voi käydä hakemassa sadoista eri kylistä koko jouluajan, kertoo tapahtumasta vastaava Suomen Kylät ry:n järjestökoordinaattori Marianne Liitelä.

Avoimet Joulukylät kokoaa kyläyhdistysten tai vastaavien yhdistysten järjestämät joulutapahtumat yhdelle tapahtumakartalle. Kartalta voi katsoa lähellä sijaitsevat tai matkan varrelle osuvat joulutapahtumat. Kaikki ilmoitetut tapahtumat löytyvät osoitteesta: https://suomenkylat.fi/joulukylat-kartalla

Avoimet Joulukylät on Suomen Kylien ja maakunnallisten kyläyhdistysten yhteinen ja koko Suomessa toteutettava tapahtumakokonaisuus. Joulutapahtumia järjestävät kylät ovat saaneet käyttöönsä Avoimet Joulukylät -logon sekä erilaisia kuvituskuvia ja mainospohjia oman tapahtumamarkkinointinsa tueksi.

Vuonna 2022 ensimmäistä kertaa toteutetussa Avoimet Joulukylät -tapahtumassa oli mukana 297 joulutapahtumaa ja niissä oli arviolta reilut 50 000 kävijää. Tälle vuodelle on siis tullut reipasta kasvua ja Avoimet Joulukylät vakiinnuttaa asemansa Suomen Kylien jokavuotisena tapahtumana.