Jo kymmenettä kertaa kokoontuivat Tapiolankyläläiset omaan puurojuhlaansa viime maanantain iltapuhteella. Väkeä olikin kerääntynyt Houhajärven Leirimajalle ainakin tuollaiset puolensataa. Tunnelma oli lämpimän kodikas, oltiinhan taas kokoonnuttu jokusen koronavuoden tauon jälkeen yhteen viettämään iltaa puuron kahvin ja mukavan yhdessäolon merkeissä. Joukossa oli myös lapsia ja nuoria perheitä sen verran, että vilinää ja vilskettäkin oli juuri sopivasti.

Jokaiseen kunnon puurojuhlaan kuuluu puuropuhe, ja parin lämmittelyksi luikautetun joululaulun jälkeen Seija hoiteli sen rutiinilla pois tieltä ja niin päästiin itse asiaan. Ja taas kerran todettiin yhdessä ja yhteisesti, että puuro oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Puuron jälkeen henkäistiin hetki ja oli vapaan sanan vuoro. Koska paikalle oli sattunut yksi senpäiväinen synttärisankarikin nimittäin Hannu, laulettiin hänelle tietysti onnittelulaulu. Seija luki uunituoreesta murrekirjasta kuvauksen illolaisten lumisodasta, ja Heimo lausui Eton runon suomalaisesta, joka tunnetusti ei vastaa kun kysytään ja kysyy kun ei vastata. Kellään muulla ei sitten mitään sanottavaa ollutkaan, noin julkisesti ainakaan, mitä nyt nurkassa jos toisessakin oli missä minkinlainen maailmanparannusprojekti meneillään.

Mutta niinhän se on, että siksi juuri tänne olikin kokoonnuttu, vaihtamaan kuulumisia ja viihtymään.

Kuten tuossa jo tuli sivutuksi, on korona-aika estänyt näitäkin tilaisuuksia ja perinteikäs uuden kyläläisen jakkara on sen vuoksi jäänyt luovuttamatta. Nyt Valtteri sai jakkaransa, hiukan myöhässä, mutta kuitenkin ajoissa siinä suhteessa, ettei vielä ole vallan siitä ulos kasvanut. Vapaan sanan jälkeen oli vielä tarjolla kahvia, jonka kylkeen sitten löytyi torttuja ja pipareita. Kaikkiaan oli tunnelma leppoisan rento, tänne kokoontuneet ihmiset näyttivät heittäneen arkihuolensa sinne jonnekin täksi yhdessäoloon pyhitetyksi iltapuhteeksi.