Historiaa Heimolasta

Heimolassa oli paljon toimintaa niinä vuosina kun asuin Honkolassa. Siellä näytettiin elokuvia kaksi kertaa viikossa; torstai – ja sunnuntai-iltoina. Sunnuntaisin oli kaksi näytöstä. Nuorisoseuran ja Urheiluseura Vesan iltamia oli usein. Heimolassa pidettiin myös äitienpäiväjuhlia, häitä ja hautajaisia. Siellä oli myöskin joka syksy sadonkorjuujuhla eli kekrijuhlat. Täälläpäin ei käytetty kekri-sanaa, vaan puhuttiin runtujuhlista. Pyhäinmiesten pyhistä seuraava arkipäivä oli pyhäinmiesten runtu ja silloin ensimmäisenä arkipäivänä vietettiin Heimolassa maatalousväen runtujuhlaa.

Keikyässä toimi myöskin maatalouskerho. Me Honkolan lapset ja nuoret olimme myöskin mukana maatalouskerhossa. Meillä kaikilla oli oma kasvimaa, jossa kasvatimme kaikkia juurikkaita, tomaatteja, kurkkuja, sipuleita, tilliä, persiljaa sekä herneitä. Syksyllä saimme viedä näitä tuotteitamme runtujuhliin näytteille. Saimme hyvin kasvaneista ja normit täyttävistä tuotteistamme kirjapalkintoja. Minäkin sain kolme kirjapalkintoa: Nuorten kotitalousopas, Tyttöjen käsityöt ja Keittokirja. Kyllä ne kaikki ovat olleet käytössä. Muistan sellaisenkin neuvon, ettei porkkanoissa saanut olla vihreää siinä kohtaa mistä naatti alkaa. Kerhotoimintaa ohjasivat 40-luvulla Hartti Ruusunen, Lilja Uusihonko ja Anja Lähdekorpi.

Koonnut K. Siivonen Anneli Madekiven muistelmistaheimola