Heinäkuu näytti parhaat puolensa heti ensimmäisenä päivänään, kun Tapiolan vakaa kansa oli päättänyt lähteä Vesku-musikaalia katsomaan ja kuulemaan Valkeakoskelle. Sää todellakin oli mitä sopivin pienelle kesäretkelle. Oli aurinkoa ja lämmintä, mutta ei liian kuuma. Väki pakkautui lauhamon autoon ja nokka käännettiin Tampereen suuntaan. Siinä keskikesäisten maisemien vaihtuessa jakoi Seija liput, jotka jo hyvissä ajoin ennakkon oli tilattu.

Kesäisen maiseman vaihtuessa ikkunoitten ulkopuolella juttu luisti ja Tunnelmat olivat odottavan korkealla. Loppumatkasta otti Seija taas puheenvuoron ja kertoi ohjelmalehtisesta älukien mitä oli odotettavissa kunhan perille päästäisiin. Ja perillehän päästiin. Porukka jalkautui aurinkoiseen ja lämpimään Apianniemeen lähtien siirtymään kohti varsinaista tapahtumapaikkaa. Tyhjä katsomo täyttyi vähitellen ja illan spektaakkeli voi alkaa.

Parituntisen kuluessa saatiin seurailla Veskun kehitystä niin urallaan kuin ihmisenäkin. Uunot sun muut värikkäät roolihahmot vilahtelivat sopivasti musiikillisen tarjonnan lomassa, unohtamatta kuitenkaan sitä, että kaiken tämän takana oli ihminen. Ihminen, jolla oli voimakas tahto kehittyä alallaan, mutta joka silti kaipasi sitä oikeuttaan olla vain se Vesa. Näiden vaatimusten välillä tasapainoillen meni sitten vuosikymmenten aikana terveyskin ja vain muutama tosiystävä jäi jäljelle seuraamaan tähden viimeisiä vaiheita. Vahvaan imitaatioon perustuva esitys oli varsin pysäyttävä ja ajatuksia herättävä. Varsinkin, kun nuo kuvatut vuosikymmenent ja niitten vaiheet ja tapahtumat ovat tavallaan yhteisiä. Se oli yksi näkökanta sen ajan ihmisten viihdekäsityksestä. Ja vaikka tuo näyttelypuoli olisikin nykyihmiselle jo vierasta ja taaksejäänyttä, jäävät nuo eri runoilijoitten herkänkarheasti tulkitut laulut ikivihreuinä soimaan.