Hiukkasen viileähkö, mutta muuten ihan kohtalainen juhannussää otti vastaan Laavulle saapuvat tapiolalaiset viime perjantai-iltapäivänä. Vaikka taivaalla väliiin seilasi hyvinkin tummia pilviä, säästyttiin sentään sateelta. Viileä keli ja hiljakseen henkäilevä tuulenvire pitivät kaikenlaiset inisijätkin loitolla. Oli siis mitä parhaimmat olosuhteet viettää rentoa ja rauhallista aattoiltaa yhdessä.

Väkeä olikin kertynyt melko mukavasti ja jos kelit olivatkin vähän viileät, eivät tunnelmat olleet sinne päinkään. Nuotion ympärillä, jos sitten hiukan syrjemmälläkin siitä juttu luisti entiseen malliin ja nauru raikui kuten asiaan kuuluikin. Oltiinhan taas kokoonnuttu muutaman viikon jälkeen yhteen ja paljon oli sillä aikaa maailmalla jos ihan omalla kylälläkin tapahtunut kommentoitavaa.

Lähes yhtä rutinoituneen tottuneesti kuin yhdistyksen puheenjohtajan pestiä, hoiteli Seija tulta, että paikalle tulleille olisi riittänyt kuumaa nokipannukahvia ja makkaraa. Eikä kummastakaan tullutkaan puutetta. Siinä ohessa vaihdeltiin kuulumisia ja muisteltiin menneitä aikoja ja jo keskuudestamme poistuneita henkilöitä.

Oli myös, juttelun ja ilonpidon välillä aikaa ja tilaisuus vain pysähtyä katsomaan ja kuulemaan kauniin järvemme kesäöistä rauhaa. Alkukesän heleä vihreys, silloin tällöin järveltä kantautuvat vesilintujen huutelut ja laineitten laiska loiskinta rantakiviin, mikäs sen rauhoittavampaa ja rentouttavampaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

Näin kului verkalleen tämänkin juhannusaaton iltapuhde mukavassa seurassa kuulumisia vaihdellen ja maailmaa parannellen. Ehkäpä monenkin ajatukset oli Kirsti pukenut sanoiksi myöhemmin todetessaan, että ilta oli ollut lähes täydellinen, oli mukavaa seuraa, hyvä sää ja nokipannukahvia. Ainoa, mitä jäi kaipaamaan, oli haitarin soitto. En tiedä, josko tuohon asiaan tulevina aikoina saataisiin parannusta, mutta tuohon voisi silti kommentoida ihan kotoisen tyrvääläisittäin että kyä näi o. Vaikka oltiinkin lähes yöttömässä yössä, hämärtyi ilta sentään jonkin verran. Hämärän vähitellen laskeutuessa laskeutui hiljaisen tuulen mukana myös entistä viileämpi henkäys. Sen myötä poistui väki paikalta yksi toisensa jälkeen, viimeisten vielä jäädessä varmistelemaan, että tuli oli varmasti sammunut.