Seija Hirvikoski lausui Vähähaara-Seuran 40-vuotisjuhlassa kyläläisten aikoinaan kirjoittamia runoja. Runot on poimittu seuran vuosikirjoista. Kirjoittajan perässä näkyy, minkä vuoden kirjasta runo on otettu.

–Katkoviivat tarkoittavat, että siitä olen jättänyt jotain pois, ettei tule liian pitkää esitystä, Seija Hirvikoski sanoi.

YSTÄVÄN RUNO

Ystävä voi olla vanha tai nuori.

Siihen ei vaikuta ystävän kuori.

Ystävä on iloinen tai joskus surullinen.

Jos on ystävä, on mieli lämmin.

Kun aurinko paistaa ja linnut laulaa,

silloin voimme kulkea käsikaulaa.

Sanna Hinkkanen 1993 (10v.)

JOULUNA 1994

Ovat jouluiset sävelet kaikuneet jo monien päivien ajan,

sekä ahkerat tontut touhunneet suojissa tunturin pajan.

Ovat lapset listoja laatineet, kyllä monia toiveita oisi…

Niihin lahjat on merkitty tarkalleen, josko pukki ne jouluna toisi?

Ihan kilttihän täällä on jokainen, kyllä poron kelpaa tulla.

On varmasti lahjan arvoinen joka Pekka, Kaisa ja Ulla.

– – – – –

Hilkka Virta

HEVOSENI

Hevoseni ihanat, aina yhtä lihavat.

Haassansa laukkaa ja ruohoa haukkaa.

Kun menen portista hakaan, niin riittää, että vaan maassa makaan.

Ne heti tulee töykkimään ja taskuja pöyhimään.

En silloin lähde kalaan, vaan hevosiani halaan.

Marika Kylväjä 1996–97

KERTUNSAARI

Kertunsaari kaunoinen, tuot mieleen ajan lapsuuden.

Sun rannoillasi rakkailla, me uimme kesäillalla.

Muistan tien, mi sinne johti, se kulki sepän pajaa kohti.

Siitä kääntyi oikealle, vielä kelpasi pyörä alle.

Moni nyt lähti vauhtiin huimaan, kova kiire oli päästä uimaan.

Vaan ensin lahden poukamaan, tultiin paikkaan suojaisaan.

– – – – –

Vielä polku polveileva, hongikko uljas humiseva,

johti Kertunsaarta kohti, kuka nyt vielä kävellä tohti?

Siellä saattoi nähdä metsän pyyn tai kivikossa luikertelevan kyyn.

Mutta edessä näkyi Tyrisevää, eikä siellä ollut yhtään sinilevää.

Salmen yli loikittiin, ja saaren yli kiivettiin.

Päästiin uimarannalle ja vaikka ponnahduslaudalle.

Tuotapikaa alkoi uinti, sukellukset, sukkulointi.

Pentinkallio edessä houkutteli, moni sinne asti uiskenteli.

Mä kiipesin kiireelle Kertunsaaren, koillisessa näin silloin Karjusaaren.

Ja edelleen, kun rantaa silmäilin, näin koivikon takana talon, Sorvarin.

Vielä mä kiireellä Kertunsaaren, näin Latokallion matalan paaden.

Vaikka siellä nyt joku mattoa pesi, ei sillä vielä saastunut vesi.

Täältä voin luonnon kirjaa lukea, yrittää sitä sanoiksi pukea.

Nähdä täystyvenen Tyrisevän veen, se jättää jäljen sydämeen.

– – – – –

Matti Kero 2004

HUHTIKUUN AAMUNA

Varhainen aamuhetki, niin kirkas, valkoinen.

Saan herätä uuteen päivään, olen tästä kiitollinen.

Kun katson ikkunasta, lumihanget kimmeltää.

On järvellä säteiden leikki, miten mieltäni lämmittää.

Tunnen, on kaikki hyvin, koko luonto hymyää.

Isä taivainen luonnossa puhuu, ole lapseni levollinen.

Sinun tietäsi johdan, seuraan, olen iäti uskollinen.

Taas uuden päivän kauniin saan alkaa hoidossasi.

Miten ilosta sydän sykkii, kun muistan ”ohjelmani”.

On tänään kerhopäivä, tuo ihana yhteys.

Kuin keidashetki se mulle, arjen lomassa kirkas on.

Kiitossävelet Luojani sulle, sydämestä soikohon.

Hilkka Virta 2019–2021