Minun puuni aiheena valokuvakilpailussa

Mikä on sinun lempipuusi? Onko se lahjaksi saatu keinutuoli, lapsuusmuistoja sisältävä puinen kuvakirja, kitara, kirje, vanha kouluvihko, ajan rapistama ikkunanpoka, takapihalla kasvava mänty vai juuri istutettu taimikko? Puu ja metsät ovat tärkeässä asemassa elämässämme. Ota kuva sinun puustasi ja osallistu Vähähaara-Seuran järjestämään valokuvakilpailuun.

Valokuvat ovat esillä Vähähaaran Kotiseututalolla Kiikassa järjestettävässä valokuvanäyttelyssä Minun puuni. Näyttelyn avajaisia vietetään sunnuntaina 7.6.2015 kello 13-16. Samalla palkitaan parhaiden kuvien ottajat. Tämän jälkeen näyttely on avoinna joka päivä perjantaihin 12.6. asti. Aukioloajat tarkentuvat myöhemmin, ja ne löytyvät Vähähaara-Seuran kotisivuilta http://www.sastamalankylat.fi/vahahaara/vahahaara-seura.

Valokuvanäyttelyssä on vapaaehtoinen pääsymaksu, josta saatu tuotto ohjataan suoraan kylällä asuvien lasten ja nuorten hyväksi. Näyttelyn ajan Kylätalolla toimii myös Taidekahvila, josta voi ostaa kahvia ja pullaa. Kilpailusarjoja on kaksi, 5.-9. luokkalaiset lapset ja nuoret sekä aikuisten sarja.

Valokuvakilpailuun voi osallistua enintään kahdella kuvalla, jotka tulee lähettää 18.5.2015 mennessä kilpailukuvan nimen ja omien yhteistietojen kanssa osoitteeseen sanna.hinkkanen@gmail.com. Sähköpostissa mainittava myös sarja, johon osallistutaan. Parhaat työt palkitaan sekä yleisön että kilpailuraadin antamien äänien perusteella. Kaikki kuvat laitetaan esille Vähähaara-Seuran internet-sivuille. Seura voi käyttää kuvia myöhemmin myös muissa tilaisuuksissa.