Vähähaara-Seuran tiedote numero 3/2014

Katse menneeseen ja uskoa tulevaan!

Olemme Joulun ajaksi pysähtyneet hetkeksi miettimään vuoden 2014 aikana tapahtunutta. Valmistaudumme vähitellen vuoteen 2015. Puheenjohtajakauteni, v.2013-2014, Vähähaara-Seura ry:ssä on päättymässä. Kiitän kaikkia seuran jäseniä, jotka ovat mahdollistaneet nykyisen toiminnan ja kaikkia niitä, jotka ovat omalla työllään ja toiminnallaan, sekä rakentavilla ideoilla, auttaneet seuran toiminnassa. Vähähaara-Seuran toiminta on ollut monivaiheista. Toiminnassa on onnistuttu. Seuran talous on kunnossa ja olemme pystyneet toteuttamaan ne tavoitteet, jotka toimintasuunnitelmassa asetettiin.

Nykyinen yhteiskunnallinen tilanne vaikuttaa seuran toimintaan ja varainhankinta tulee edelleen olemaan keskeinen huolehdittava asia. Seuran taloudellisen toimintakyvyn ylläpitäminen uusin toimenpitein tulee olemaan tärkeää mm. sen vuoksi, että Kotiseututalon ylläpitokustannukset tulevat kasvamaan ja jäsenmaksukertymä on laskenut pienenevän jäsenmäärän myötä.

Vain vahva taloudellinen pohja mahdollistaa seuran palvelutavoitteiden toteuttamisen samalla, kun Vähähaara-Seuran toimialueen väestörakenne muuttuu ja tarpeet muuttuvat. Uskon kuitenkin, että perinteisellä yhteistyöllä, talkoohengellä ja järjestelmällisellä työllä voimme varmistaa edelleen toiminnan taloudelliset edellytykset.

Vähähaara-Seuran toiminnan merkitystä ei voi mielestäni kuitenkaan mitata pelkästään tämän ajan kovilla taloudellisilla arvoilla. Toimiva lähiyhteisö, keskinäinen luottamus, toisten arvostaminen ja kunnioittaminen, sekä suvaitsevaisuus ja lähimmäisistä välittäminen ovat se perusta, jonka toivon olevan tärkeää meille kaikille. Tämä on mielestäni seuran toiminnan peruskivi erityisesti tässä ajassa, kuten aikaisemminkin. Yhdessä rehellisesti toimien ja kanssa ihmisistä välittäen onnistumme. Jokaisen osallisuus, yhteisten tavoitteiden toteuttamiseen, omien mahdollisuuksien mukaan, on yhtä arvokasta.

Vähähaara-Seuran toiminnan eettinen perusta on perinteiden ja jäsenten tekemän työn kunnioittaminen. Samalla on kuitenkin välttämätöntä kehittää seuran toimintaa edelleen tässä ajassa kyläyhteisön, eri ikäryhmien ja elämäntilanteiden sekä perheiden tämän hetken tarpeita vastaavaksi ja ennakoida tulevaa yhteiskunnallista kehitystä.

Seuran sääntöjen mukaan toiminnan tarkoituksena on

-Työskennellä seuran toimialueen sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten olojen kehittämiseksi sekä viihtyisyyden lisäämiseksi alueellisen omaleimaisuuden ja paikallisten erityispiirteiden pohjalta lähtien

-Toimia kokonaisvaltaisen kotiseututyön tavoitteiden saavuttamiseksi paikalliskulttuurin, ympäristönsuojelun ja maisemanhoidon sekä matkailun aloilla

-Olla toimialueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä

-Syventää asukkaiden kotiseudun tuntemusta ja paikallishenkeä sekä pyrkiä kaikin tavoin lisäämään heidän kiintymystään kotiseutuunsa.

Vähähaara-Seuralle on valittu uusi puheenjohtaja ja johtokunta.

Puheenjohtaja vuodelle 2015 on Sari Mäkelä.

Uuteen johtokuntaan kuuluvat: Eeva-Liisa Isotalo, Mirja-Liisa Virtanen, Heli Kynnysmaa, Sanna Hinkkanen, Heikki Koski, Erkki Suuniittu, Leino Niskanen, Asko Kynnysmaa.

Toivon Vähähaara-Seuran uudelle puheenjohtajalle ja johtokunnalle menestystä vaativassa tehtävässä!

Edessä ovat mittavat Kotiseututalon tulisijojen korjaushaasteet. Tulisijojen korjaaminen tullaan toteuttamaan vuoden 2015 loppukesän aikana. Korjauksen toteutus perustuu Pirkanmaan Maakuntamuseon perinnerakennusmestari Tapani Koirasen ohjeisiin ja hänen suosittaman muurarin Pauli Siltasen ammatilliseen arvioon. Tulisijojen vaurioiden korjaaminen tullaan toteuttamaan perinnerakentamisen periaatteita noudattaen ja siihen on haettu Kotiseutuliiton korjausavustusta. Päätös siitä saadaan 2015.

Vähähaara-Seura ry:n Kotiseututalolle tullaan palkkaamaan yhteistyössä TE-keskuksen kanssa ja yhteiskunnan tuella talovastaava, jos tammikuun aikana voimaantuleva palkkatukea määrittävä laki luo siihen edellytykset nykyiseen tapaan. Ennen kuin Kotiseututalolla on uusi talovastaava on tammikuun kylmän kauden aikana huolehdittava Kotiseututalon lämmityksestä talkoovoimin siten, että Kotiseututalon varaukset voidaan hoitaa sovitulla tavalla. Tämä yhteisvastuu onkin käynnistynyt hyvin.

Sastamalan maaseutuohjelma 2014-2017

Poimintoja Sastamalan maaseutuohjelmasta. Vähähaara-Seura ry:n toimintaan tulee vaikuttamaan Sastamalan maaseutuohjelma vuosille 2014-2017.

-Ohjelman keskeisiä painopisteitä ovat yhteistyön kehittäminen kaupungin virkamiesten, luottamushenkilöiden, yrittäjien, yhdistyksen, asukkaiden ja kesäasukkaiden välillä.

-Kyläyhdistysten roolin vahvistaminen oman alueensa asiantuntijoina ja kehittäjinä

-Uusien sopimuksellisuuden muotojen kehittäminen kaupungin ja kolmannen sektorin välille Sotesin kotihoidon ja kyläyhdistysten häiriöolosuhdeyhteistyön lisäksi.

-Kylätoiminnan tukeminen. Selvitetään kaupungin jakamien kylätoiminta-avustusten vaikutuksia, avustusta saaneiden kyläyhdistysten avustustarpeita sekä yhdistysten näkemyksiä kannustavammasta avustuskäytännöstä.

Kylätoimintaan liittyen yhteisöllisyyden keskeinen haaste on kylätoiminnan aktivoittaminen. Yhteisöllisyyden edistäminen on tärkeää kaikissa maaseudulla asuvien ikäryhmissä sekä asumismuodoissa” Lähde: Sastamalan maaseutuohjelma 2014-2017.

Vähähaara-Seura ry:n toiminnassa tärkeää on olla mukana vaikuttamassa Sastamalan maaseutuohjelman toteuttamisesta tehtäviin päätöksiin siten, että ohjelmaan kirjatut tavoitteet myös konkretisoituvat. Tärkeä yhteistyömuoto on Sastamalan kylät ry., jonka päätöksenteossa seura voi vaikuttaa oman toimintaympäristön kehittämiseen.

Hyvää Joulun aikaa ja Onnellista sekä Turvallista Uutta Vuotta 2015

Hannu Pursio