Kylä

Kiimajärven kylä sijaitsee Sastamalan kaupungin luoteisosassa Kiikan keskustasta noin 7 kilometriä Pohjanmaantietä eli kantatie 44:ä Kankaanpäätä kohti. Kylä on muodostunut samannimisen järven rantamaisemiin. Siellä on todistettavasti ollut asutusta yli kuusisataa vuotta. Kylätaajama oli alunperin järven kaakkoispuolella, mistä asutus vähitellen levisi ympäristöön. Kylä nimitettiin viereisen järven mukaan, jonka taas kerrotaan saaneen nimensä siitä, että sudet parittelivat järven jäällä.

Kyläyhteisön rungon muodostivat talot, joista useat ovat säilyneet samoilla suvuilla vuosisatoja. Väen lisääntyessä tuli tarvetta myös monelle käsityöläisammatille. Kiimajärvellä oli suutareita, kraatareita, seppiä, karvareita, nikkareita ja varvareita. Ajan mittaan kuvioihin tulivat kaupat, meijerit, sahat, nahka-, pehku- ja tiilitehtaat. Kylä oli omavarainen. Väki lisääntyi kylällä aina 1900-luvun alkupuoliskolle saakka. Toisen maailmansodan aikoihin Kiimajärven koulussa oli yli 100 oppilasta. Kylä alkoi tyhjentyä 1950-luvulla ja koulu lopetettiin vuonna 1968. Vähitellen toimintansa lopettivat myös kylän kaupat, posti, pankki, saha sekä muu pienteollisuus.

Kiimajärvi on maankuulu lintujärvi. Runsas ja osin harvinainen lintukanta antaa mahdollisuuksia luontoelämyksiin. Järvellä voi kalastaa mainiosti. Luontoretkeilyyn ja luontokuvaukseen on hyvät mahdollisuudet asiantuntijan opastuksella. Vesistön hoitoon ja ruoppauksen löytyy kylältä ammattitaitoa ja koneita. Kylällä on myös hevosvalmennusta. Maatilat ovat kehitelleet sivuelinkeinoja ja koneurakointia on monenlaista. Metsät ovat hyvää marja- ja sienestysmaastoa.

Luonnonkaunis, perinteinen maalaismiljöö hyvien liikenneyhteyksien varrella on ihanteellinen asuinpaikka. Tampereelle ja Poriin on kumpaankin noin tunnin ajomatka. Kesäisin kylän asukasmäärä tuplaantuu mökkiläisten myötä. Sastamalan kaupungin uimaranta Kiimajärven rannalla on lapsiystävällinen ja viihtyisä. Rantasaunaa vuokrataan yksityisten ja yritysten käyttöön. Kyläseura hoitaa rantasaunaa ja myös vuokraa sitä,