Lauantaina 20.5. paistoi aurinko tuttuun ja totuttuun tapaan kaikille hyville ihmisille. Olisi se paistanut yhtäläisesti pahoillekin, mutta niitä ei ollut. Ei ainakaan siinä porukassa, joka lähti Monakon parkkipaikalta taapertamaan kohti Makkaravuoren lakea. Matkalla havainnoitiin kevään edistymistä ja ihasteltiin vuokkojen, ilmeisesti viileästä keväästä johtuvaa pitkää kukinta-aikaa.

Lintutornin jälkeen annettiin vastuu etenemisestä Rinteen Hannulle ja hyvin hänellä tuntuivatkin kotinurkat olevan hallussa. Meno jatkui varman vakaana järven rantaa noudatellen. Natura-alueella oli jonkinlaisia polkujakin ja muutenkin maasto oli melko mukavaa tallustaa.

Hiki alkoi irrota vasta siinä vaiheessa, kun päästiin itse asiaan, eli kapuamaan kohti mäen korkeinta kohtaa. Jos Joku on kapuamassa huipulle siinä toivossa, että sieltä näkyisi järvimaisema laajemmin, saa kyllä varautua pettymykseen. Koko mäki kasvoi sikäli sankkaa metsää, että vain joitain suikaleita järvestä oli havaittavissa.

Mäellä pidettiin pieni hengähdystauko, jonka aikana näytti olevan menossa jonkinsorttinen navigointioperaatio, ilmeisesti oikean paikan, siis mäen korkeimman kohdan varmistamiseksi.

Päällimmäiseksi jäi vaikutelma, että siinä on taas yksi niitä kylämme unohdettuja helmiä. Alue on sen verran laaja, että pikku patikkaretket yhdistettyinä lintutornin tarjoamiin elämyksiin olisivat ihan varteenotettava vaihtoehto harjoittaa omatoimista liikuntaa ja ulkoilua. Tietysti maitten omistajien asettamissa rajoissa. Nämähän ovat yksityisten omistamia alueita järveä kiertävää Naturaa lukuunottamatta.

Puhumattakaan talvisista mahdollisuuksista. Hiihtoon ja lumikenkäkävelyyn peräti oivalliset maastot. Hannu oli edelleen veturina lähtiessämme laskeutumaan alaspäin. Tämä puoli mäestä oli ainakin minulle täysin outoa, joten oli varsin mielenkiintoista tutustua siihenkin.

Päädyimme lopuksi Hannun pihapiiriin, missä oli tilaisuus tutustua niin pajaan kuin savusaunaankin. Kuten olettaa saattoikin, pajan sisustusta hallitsi ahjo. Saunan sydämenä taas toimi jyhkeä kivikiuas ja henkenä pehmeä savunhaju.

Loppuvenyttelyn aikana sovittiin myös seuraavasta kokoontumisesta lauantaina 27.5. klo 13.00. Paikka Kämmäkäntien varressa, Suoniemen Timon metsätien liittymässä (Kämmäkäntie 105, Sastamala). Tervetuloa mukaan kaikki, joita ei kivikolut ja risukot pelota. Tällä kertaa satunnaisia peurapolkuja mukaileva umpimetsävaellus.

– Veikko Kurki