Aihearkisto: Uutiset

Arvoisat juhlavieraat!

Suomalainen kylätoimintaliike syntyi noin 50 vuotta sitten, 1960- ja 1970-lukujen taitteessa kaupungistumisen ja maaltamuuton vastavoimaksi. Pitkään hoettiin kuin mantraa, että keskittymiskehitys on luonnonlaki. Vielä muutama vuosi sitten ennustettiin, että tulevaisuudessa vain Helsingin, Tampereen, Turun ja ehkä Oulun kaupunkiseudut ovat ainoat alueet maassamme, joilla asukasluku kasvaa.

Pandemia käänsi ennusteet päälaelleen. Nyt Helsingin seutu onkin maan sisäisessä nettomuutossa tuhansia asukkaita tappiolla ja lähes puolet Suomen kunnista sai muuttovoittoa viime vuonna, myös Sastamala.

 

Vähähaara-Seura perustettiin jo kylätoimintaliikkeen varhaisessa vaiheessa vuonna 1982 kyläläisten yhteisten asioiden hoitamiseksi. Kylän kauppa, posti ja koulu oli lakkautettu 1960-luvulla, eikä kylällä enää ollut yhteistä kohtauspaikkaa.

Sivumennen sanoen koulujen lakkautustahti on noista vuosista maassamme vain kasvanut: maaseutualueen perusopetuksen yksiköistä on lakkautettu peräti 93 prosenttia vuodesta 1990 lähtien. Oppilasmäärä ei ole maalla vähentynyt samaa tahtia, vaan kysymys on kuntien säästötavoitteista, jotka tutkimusten mukaan usein eivät edes toteudu. Lapset keskitetään isoihin yksiköihin kuntakeskuksiin ja he istuvat päivittäin koulukyydeissä tuntikausia. Tätäkö on elinvoimainen Suomi?

Vähähaara-Seuran alkuvuosien varainhankinta mahdollisti Vähähaaran Kotiseututalon rakentamisen Kerttu ja Kalevi Jokisen myymälle kauniille Pahaojanvarsitontille. Vihkiäiset pidettiin komeasti: Turun ja Porin läänin maaherra Pirkko Työläjärvi vihki kylätalon käyttöön runsaan juhlijajoukon ollessa paikalla. Muutama vuosi myöhemmin, vuonna 1989, Vähähaara valittiin ensimmäisten joukossa valtakunnalliseksi Vuoden kyläksi. Kun Suomessa on noin 4 000 kylää, tämä on melko harvinainen kunnianosoitus! Kylätoiminnan valtakunnallinen keskusjärjestökin, Suomen Kylätoiminta ry eli nykyiseltä nimeltään Suomen Kylät ry perustettiin vasta kahdeksan vuotta myöhemmin.

 

EU-osarahoitteisia Leader-kehittämisyhdistyksiä perustettiin Suomeen niin ikään 1990-luvulla, ja sitä kautta sain itsekin tutustua Toivo Hinkkaseen (myös kylätoiminnan kultaisen ansiomerkin saajaan) ja muihin Vähähaaran aktiiveihin tultuani Leader Joutsenten reitin toiminnanjohtajaksi 2000-luvun alussa.

Vähähaara-Seura oli aktiivinen kehittämis- ja investointihankkeiden hakija. Helsingin yliopiston Torsti Hyyryläinen oli myös tutkimuksillaan tehnyt kylää valtakunnallisesti tunnetuksi, ja muistan, että myös Tampereen yliopiston aluetieteen opiskelijoiden kanssa järjestimme kylällä tulevaisuustyöpajoja.

 

Kylätoiminta on aaltoliikettä. Aktiivisempia jaksoja seuraavat passiivisemmat jaksot, jolloin on erittäin tarpeellistakin välillä vetää vähän henkeä seuraavia koitoksia varten.

Kylätoiminta on myös reagointia ympäristön ja yhteiskunnan muutoksiin, joita on tässä viime vuosina ollut ihan riittämiin. Millainen on pandemia-ajan jälkeinen Vähähaara? Korona-aika on vähentänyt kylätoimijoidenkin aktiivisuutta ja osallistumista, mutta tuskin kuitenkaan peruuttamattomasti – ainakaan täällä Vähähaarassa, siitä nämä juhlatkin ovat jo mainio esimerkki!

Joutsenten reitin uuden, ensi keväänä käynnistyvän strategiakauden tavoitteita ovat lasten ja nuorten hyvinvointi, biotalouden kehittäminen, uusien työpaikkojen luominen sekä kylien ja korttelien elinvoiman vahvistaminen. Mikä voisi olla Vähähaaran seuraava kehittämisaskel?

Lämpimät onnittelut vielä virkeälle nelikymppiselle seuralle, ja jatketaan hyvää kehittämiskumppanuuttamme myös seuraavalla vuosikymmenellä!

Petri Rinne

Leader Joutsenten reitin toiminnanjohtaja

 

Joutsenten reitti ry on yksi maamme 55 alueellisesta kehittämisyhdistyksestä.

Yhdistyksen tavoitteena on ruohonjuuritason kehittämishankkeita aktivoimalla ja rahoittamalla parantaa maaseudun elämän laatua.

Joutsenten reitin toiminnanjohtajalle, Suomen kylät ry:n edelliselle puheenjohtajalle Petri Rinteelle myönnettiin kylätoiminnan kultainen ansiomerkki elokuussa 2022. Rinne aloitti yhdistyksen puheenjohtajana 2016, ja toimi tehtävässä maksimiajan eli kuusi vuotta.

Seija Hinkkanen lausui juhlassa runoja.

Mä kiipesin kiireelle Kertunsaaren…

Seija Hirvikoski lausui Vähähaara-Seuran 40-vuotisjuhlassa kyläläisten aikoinaan kirjoittamia runoja. Runot on poimittu seuran vuosikirjoista. Kirjoittajan perässä näkyy, minkä vuoden kirjasta runo on otettu.

–Katkoviivat tarkoittavat, että siitä olen jättänyt jotain pois, ettei tule liian pitkää esitystä, Seija Hirvikoski sanoi.

YSTÄVÄN RUNO

Ystävä voi olla vanha tai nuori.

Siihen ei vaikuta ystävän kuori.

Ystävä on iloinen tai joskus surullinen.

Jos on ystävä, on mieli lämmin.

Kun aurinko paistaa ja linnut laulaa,

silloin voimme kulkea käsikaulaa.

Sanna Hinkkanen 1993 (10v.)

JOULUNA 1994

Ovat jouluiset sävelet kaikuneet jo monien päivien ajan,

sekä ahkerat tontut touhunneet suojissa tunturin pajan.

Ovat lapset listoja laatineet, kyllä monia toiveita oisi…

Niihin lahjat on merkitty tarkalleen, josko pukki ne jouluna toisi?

Ihan kilttihän täällä on jokainen, kyllä poron kelpaa tulla.

On varmasti lahjan arvoinen joka Pekka, Kaisa ja Ulla.

– – – – –

Hilkka Virta

HEVOSENI

Hevoseni ihanat, aina yhtä lihavat.

Haassansa laukkaa ja ruohoa haukkaa.

Kun menen portista hakaan, niin riittää, että vaan maassa makaan.

Ne heti tulee töykkimään ja taskuja pöyhimään.

En silloin lähde kalaan, vaan hevosiani halaan.

Marika Kylväjä 1996–97

KERTUNSAARI

Kertunsaari kaunoinen, tuot mieleen ajan lapsuuden.

Sun rannoillasi rakkailla, me uimme kesäillalla.

Muistan tien, mi sinne johti, se kulki sepän pajaa kohti.

Siitä kääntyi oikealle, vielä kelpasi pyörä alle.

Moni nyt lähti vauhtiin huimaan, kova kiire oli päästä uimaan.

Vaan ensin lahden poukamaan, tultiin paikkaan suojaisaan.

– – – – –

Vielä polku polveileva, hongikko uljas humiseva,

johti Kertunsaarta kohti, kuka nyt vielä kävellä tohti?

Siellä saattoi nähdä metsän pyyn tai kivikossa luikertelevan kyyn.

Mutta edessä näkyi Tyrisevää, eikä siellä ollut yhtään sinilevää.

Salmen yli loikittiin, ja saaren yli kiivettiin.

Päästiin uimarannalle ja vaikka ponnahduslaudalle.

Tuotapikaa alkoi uinti, sukellukset, sukkulointi.

Pentinkallio edessä houkutteli, moni sinne asti uiskenteli.

Mä kiipesin kiireelle Kertunsaaren, koillisessa näin silloin Karjusaaren.

Ja edelleen, kun rantaa silmäilin, näin koivikon takana talon, Sorvarin.

Vielä mä kiireellä Kertunsaaren, näin Latokallion matalan paaden.

Vaikka siellä nyt joku mattoa pesi, ei sillä vielä saastunut vesi.

Täältä voin luonnon kirjaa lukea, yrittää sitä sanoiksi pukea.

Nähdä täystyvenen Tyrisevän veen, se jättää jäljen sydämeen.

– – – – –

Matti Kero 2004

HUHTIKUUN AAMUNA

Varhainen aamuhetki, niin kirkas, valkoinen.

Saan herätä uuteen päivään, olen tästä kiitollinen.

Kun katson ikkunasta, lumihanget kimmeltää.

On järvellä säteiden leikki, miten mieltäni lämmittää.

Tunnen, on kaikki hyvin, koko luonto hymyää.

Isä taivainen luonnossa puhuu, ole lapseni levollinen.

Sinun tietäsi johdan, seuraan, olen iäti uskollinen.

Taas uuden päivän kauniin saan alkaa hoidossasi.

Miten ilosta sydän sykkii, kun muistan ”ohjelmani”.

On tänään kerhopäivä, tuo ihana yhteys.

Kuin keidashetki se mulle, arjen lomassa kirkas on.

Kiitossävelet Luojani sulle, sydämestä soikohon.

Hilkka Virta 2019–2021

Minun puuni aiheena valokuvakilpailussa

Mikä on sinun lempipuusi? Onko se lahjaksi saatu keinutuoli, lapsuusmuistoja sisältävä puinen kuvakirja, kitara, kirje, vanha kouluvihko, ajan rapistama ikkunanpoka, takapihalla kasvava mänty vai juuri istutettu taimikko? Puu ja metsät ovat tärkeässä asemassa elämässämme. Ota kuva sinun puustasi ja osallistu Vähähaara-Seuran järjestämään valokuvakilpailuun.

Valokuvat ovat esillä Vähähaaran Kotiseututalolla Kiikassa järjestettävässä valokuvanäyttelyssä Minun puuni. Näyttelyn avajaisia vietetään sunnuntaina 7.6.2015 kello 13-16. Samalla palkitaan parhaiden kuvien ottajat. Tämän jälkeen näyttely on avoinna joka päivä perjantaihin 12.6. asti. Aukioloajat tarkentuvat myöhemmin, ja ne löytyvät Vähähaara-Seuran kotisivuilta http://www.sastamalankylat.fi/vahahaara/vahahaara-seura.

Valokuvanäyttelyssä on vapaaehtoinen pääsymaksu, josta saatu tuotto ohjataan suoraan kylällä asuvien lasten ja nuorten hyväksi. Näyttelyn ajan Kylätalolla toimii myös Taidekahvila, josta voi ostaa kahvia ja pullaa. Kilpailusarjoja on kaksi, 5.-9. luokkalaiset lapset ja nuoret sekä aikuisten sarja.

Valokuvakilpailuun voi osallistua enintään kahdella kuvalla, jotka tulee lähettää 18.5.2015 mennessä kilpailukuvan nimen ja omien yhteistietojen kanssa osoitteeseen sanna.hinkkanen@gmail.com. Sähköpostissa mainittava myös sarja, johon osallistutaan. Parhaat työt palkitaan sekä yleisön että kilpailuraadin antamien äänien perusteella. Kaikki kuvat laitetaan esille Vähähaara-Seuran internet-sivuille. Seura voi käyttää kuvia myöhemmin myös muissa tilaisuuksissa.

Kesätyöpaikka Vähähaarassa

Vähähaara-Seura tarjoaa kesätyötä yhdelle 18-20-vuotiaalle nuorelle kyläläiselle tai seuran jäsenelle. Työhön kuuluu mielenkiintoisesti ja monipuolisesti mm. kesäkioskipalvelua, leikkikenttätoimintaa, pihan ja nurmikon hoitoa.
Hakemukset 5.3. mennessä osoitteeseen vahahaara@gmail.com.

Syyskokous 24.11.2013

Seuran syyskokous pidettiin tunnelmallisissa merkeissä Kotiseututalolla 24.11.2013. Väkeä oli mukavasti paikalla ja kokouksen lomassa juotiin maistuvat kahvit.

Syyskokous valitsi kaudelle 2014 puheenjohtajaksi Hannu Pursion ja tulevan kauden johtokunnan jäseniksi vanhat konkarit Sari Mäkelä, Erkki Suuniittu, Leino Niskanen ja Markku Hynnä, uusina tulijoina Sari Kylväjä, Asko Kynnysmaa, Heikki Koski ja Sanna Nieminen.

Tulevan vuoden tapahtumiksi suunniteltiin mm.uintivuoro Kiikan uimahallissa, kesäkahvilan avajaiset, kesäkahvit kyläläisille ja mökkiläisille kesän lopulla, kirpputoritapahtuma ja perinteinen Seuran joulujuhla.

Viime vuoden tapaan Asko Kynnysmaa on lupautunut ajamaan ladut kylälle, kun lunta saadaan riittävästi. Suunnitelmissa oli myös järjestää hiihtotapahtuma, jonka yhteydessä kodalla olisi mm. mehutarjoilua.

Tapahtumia järjestetään sen puitteissa miten innokkaita järjestäjiä ja talkoolaisia löytyy.

 

Yhteistyö Sastamalan opiston kanssa jatkuu ja uusiakin kurssiehdotuksia tuli esille.

Jäsenmaksuiksi vuodelle 2014 päätettiin 15€ aikuinen, 5€/lapsi, perhemaksu 35€

Seuran tavoitteena on toiminnan kehittäminen vastaamaan kyläläisten tämänpäivän tarpeita.

Vähähaaran lista-arpajaisten 2013 voittoluettelo

Voitot arvottiin Vähähaaran Kotiseututalolla su 8.9. kello 13. Arvat nosti Iida Hynnä ja virallisena valvojana toimi vanhempi konstaapeli Petri Mäkelä.

 

 

Pekka Vuoren grafiikantyö Yhdessä ain (kehystämätön)/ Irja Lehtoranta.

Pekka Vuoren grafiikantyö Matin elämää (kehystämätön)/ Jorma Hinkkanen.

Pekka Vuoren grafiikantyö Original Swing (kehystämätön)/ Johanna Mäenpää.

Sanna Ristolaisen grafiikantyö Lintuarvoitus (kehystämätön)/ Maisa Pursio.

Sanna Ristolaisen grafiikantyö Kotiseudulla (kehystämätön)/ Onni Uusimäki.

Kotiseututalon juhlavuokraus 80 hengelle/ Marja-Leena Isokesti-Suuniittu.

Kotiseututalon juhlavuokraus 80 hengelle/ Ulla Nummi.

Kodan iltavuokraus 30 hengelle/ Inkeri Kylväjä.

Kodan iltavuokraus 30 hengelle/ Aino Kostiander.

Kodan iltavuokraus 30 hengelle/ Kalevi Jokinen.

Kiikan kioski Marikan kukkalahjakortti/ Maija Mäenpää.

Vähähaara-Seuran kangaskassi/ Tero Juusola.

Vähähaara-Seuran kangaskassi/ Eeva Pusa.

Vähähaara-Seuran kangaskassi/ Urho Kylväjä.

Keikyän Kiven kivialunen/ Petri Ala-Maunus.

Okay Stylen laukku/ Juho Kylväjä.

Tmi Sirkka Savikankaan nahkalompakko/ Marjatta Nummi-Syrjälä.

Tmi Sirkka Savikankaan nahkalompakko/ Raili Pohjolainen.

Tmi Sirkka Savikankaan nahkalompakko/ Topias Vuorenoja.