Kirjoittajan arkistot: Sastamalan Kylät

Oli juhla ja juhannusilta…

Juhannusaaton hautova helle oli jo vaihumassa kesäillan ja -yön leppeään lämpöön, kun kylän varttuneempi väki kokoontui Laavurantaan viettämään yhteistä aattoillan juhlaa. Laavuranta on juuri parhaassa paikassa, pienen niementapaisen kainalossa, Taipaleenvuoren kupeessa, avaten rauhallisen järvimaiseman kolmelta muulta sivultaan.

Aurinko katseli saapuvaa joukkoa metsänrannan yläpuolelta, hyttyset ja muut siipeilijät inisivät ihan vain omaksi ilokseen ja kesäillan kunniaksi. Muutenkin oli tunnelma kesäisen kevyt. Kansaa olikin sapunut paikalle ihan kiitettävässä määrin ja tasainen puheensorina ja silloin tällöin ilmoille kantautuva nauru kertoivat, sekä nuotiopaikalla, että tukevan ja pitkän pöydän molemmin puolin, että nyt oltiin vapaalla.

Ihmiset, kyläläiset, jotka tänne olivat tulleet olivat jo suurimmaksi osaksi siirtyneet pois työelämän kiireistä. Se kuului myös puheisssa. Eipä juurikaan ruodittu työpaikan ongelmia, pikemminkin juttu kulki vuosikymmenten takaisia polkuja, rönsyillen nuoruuden ja lapsuuden aikaisissa mistoissa. Kun ajatellaan näiden ihmisten ikää, ei voi olla muistamatta sitäkään, ettei heidän lapsuutensa ja nuoruutensa mahtanut olla pelkkää ruusuista unelmaa ja jatkuvaa päivänpaistetta, oli puutetta lähes kaikesta paitsi työtä piisasi kyllä sen kuin tehdä jaksoi. Tällainen pieni maalaiskylä eli juuri tuolloin suuren murroksen alkuvaihetta, joten paljon kipeitäkin asioita jouduttiin kokemaan. Aika kultaa kuitenkin muistot häivyttäen niistä pikkuharmit ja suurempien yli mennään huumorin voimalla.

Kahvipannut höyrysivät nuotiolla ja tasaiseen tahtiin käristyi makkaraakin. Näin kului keskikesäinen iltapuhde Tapiolan Laavurannassa.

Vähitellen alkoi väki lähteä kukin tahoilleen, muistaen kuitenkin ensin sammuttaa huolellisesti sen, mitä nuotiosta vielä oli jäljellä. Taas kerran oli saatu kokoontua yhteen, taas kerran poistuttiin paikalta yhtä muistoa rikkaampina.

Muistattehan kaikki, että Ikiliikkujat jatkaa vesiteemalla lauantaina 1.7. klo 13.00. Kokoonnutaan laavurannassa, mukaan uintivarustus. Vesijuoksuvyö ei ole pakollinen, mutta suositeltava. Ja jalkaan tossut, koska ollaan luonnonvesillä.

Tervetuloa mukaan, kaikki ”vesipedot”!

– Veikko Kurki

 

Kun Laavurantaa porukalla siistittiin

Äitienpäivälauantai, perinteinen kylän Laavurannan siistimispäivä, näytti kelien puolesta parastaan. Lähes pilvettömältä taivaalta räkittävä mollikka olisi saanut hien pintaan, jollei järveltä hienoisesti henkäilevä tuulenvire olisi viilentänyt juuri sopivasti. Laavuranta ei ole suuren suuri, juuri sopivan kokoinen, mutta se on vanhoine, sopivasti suojaa ja varjoa antavine puineen, tallattuine pohjineen ja pinnan tuntumassa kiemurtelevine muhkuraisine juurineen varsin viihtyisä paikka.

Kyläläiset olivat taas kerran ottaneet hyvän asian vastaan vallan kiitettävällä innolla, porukkaa oli kertynyt tehtävään työhön nähden aivan tarpeeksi. Saha soitteli metsässä ja laavulla kolkkasivat kirveet, kun tuleviksi ajoiksi pienennettiin ympäristön tuulenkaadoista polttopuita. Ja pitihän ne puut sitten pinota räystäsalustaan suojaan sateilta.

Mitäs tairosta, jollei kamppeita oo” totesi Vormiston Kallekin ennenvanhaan. Sen tosiasian tiesivät talkoolaisetkin ja olivat varustautuneet sen mukaisesti.

Klapisavotan kestäessä ylärinteessä ja laavun vieressä, haravoitiin laavun ja nuotiopaikan lähiympäristö kaikenlaisesta irtotöhkästä puhtaaksi. Roskien keräilijät kiertelivät säkkeineen hiukkasen etäämmälläkin. Yleeensä roskaa löytyi edellisiä vuosia vähemmän, liekkö sitten yhtenä syynä koronarajoitusten loppuminen.

Mutta mitäpä olisivat talkoot, pienemmätkään ilman asianmukaista huoltoa. Toisten touhutessa omiaan, touhusi huoltopuolikin purtavaa talkooväelle.

Tiiviin työrupeaman päälle oli mukavaa istahtaa huilaamaan ja nauttimaan nokipannukahvista ja nuotiomakkarasta. Siinä sitten päästiin samalla tarinoimaan menneistä ja olevista jos kohta tulevistakin.

Tämä kuva ei selittelyjä kaipaa, se on tauko ny.

Kuten tunnettua ja tunnustettua, kaikella on aikansa. Päivän jo alkaessa nojata vahvasti iltapäivän puolelle kerättiin talkookansa vielä yhteiskuvaan. Hiukkasen taitaa savua tulla silmille, mutta se ei tunnu paljoakaan haittaavan.

Näin huollettiin Laavuranta kesäkuntoon ja toivottavasti siellä jatkossakin vierailevat kansalaiset noteeraavat laavun seinustalla pönöttävän roskiksen ja pitävät näin osaltaan huolta ympäristön siisteydestä.

– Veikko Kurki

Tapiolan Valon juhlassa valaistiin Sastamalan komein joulukuusi

Tapiolankylässä vietettiin Valon juhlaa 27. marraskuuta kun Isto Harjunpään suuri pihakuusi sai upean valaistuksen. Kuusta voi hyvällä omallatunnolla sanoa Sastamalan komeimmaksi joulupuuksi. Tapahtumaa oli todistamassa kolmisenkymmentä silmäparia. Tapiolan kyläyhdistyksen puuhaamassa Valon juhlassa myös joululaulut ja glögitarjoilu loivat adventtiajan tunnelmaa. Punkalaitumentien varrella sijaitsevan kuusen led-valot antavat loistetta tulevina viikkoina niin kyläläisille kuin ohikulkijoillekin.

Mennyttä aikaa muistelen niin mielelläni vielä

Jo viirettä kertaa tän suven aikanna kokkoonnuttiiv Vesterpakammäjelle. Tää oli nys stev viimenen perjantaehtoo heinäkuusa ja samalla viimenen kerta, ko kahvila tänä suvena auki oli.

Taas kiärteli hyvis stet tummahhiveitä pilviä taivaalla ja vähävväliä lootras stet tota vettäki, millo enemmäks millov vähemmäks.Tosa jo hyvisä ajjoin ennen kuutta oli jo porukkaa tullup paikalle.

Makkarakrilli oli saatut tulillej ja kuinkas muuten, sopi vaan toreta Runoilijan sanoin, että

Häl paikka oli entinen ja työkin samanlainen” Hannuhan siälä krillin takana taas kerran hoiteli kyläläisille hiukopallaa.

Täv vähemmämmukavan kelin vuaks oli porukat suurimmaks osaks kattonnu ittellensä jottais suajaa päänsäp päälle taikka stes sattensuajan ainaki. Osa lähti keskep poiski, se sarek ko näytti välliin siltä, ettei se ollenkan meinais loppuakkan.

Se, mikä oli kuiteki stem mukavannäköstä, oli se, että nuarta porukkaa ja mukuloita oli tavallista enenpi mukana. Harmi vaan, että tää keli jätti varmastikkin heitillekkin hiuas steh huanon muiston tästä käynnistä.

Tän kerran vetonaulakas oli suunniteltyk kakkuarpajaiset, jokkas stes satteel loputtua, joskus tosa kahreksan kiäppeisä toteutettiinki. Ensimmäise kaku kuittas tällä kertaa Jaakkolan Terhi.

Sejjälkee, nosteltiim mailmallem menneev viä monta muutakik kakkua ja lahjakorttia ja loppujellopuks marenkipusseja, niettä moni siältä taas läks jonkinlaisen nyssäkän kans poiski.

Varmastikkim moni, jokka täälä tänäkis suvena o näitä perjantaehtoita käyny viättämäsä, on jonkivverrak kiitolline tället talkooporukallej joka vuaresta toiseej jaksaa puskee tällasenkit tapahtumap pystyy. Ja tälle isäntäväjelle, Vesterpakan Kirstille ja Himperkin Hannulle, jokka vuaresta toisee antaa pihapiirinsä kyläläistej ja mahrollisestiv viälä ihas ste vaan ohikulkijoitten käyttöö.

Ja yhtä hyvi kiitokset kuuluu kyläläisillej jokka stet tullee ja tekkee ihas stet tavallisesta arkiehtoosta jonknsortij juhlan.

Ja jos jollekkulle viälä täsä vaiheeasa oj jäänny epäselväks, että misä tämmönem meininki om mahrollista, nin se o stet täälä.

Veikko Kurki

Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäitten päällä täysikuu…

Ninhän se taas olikit toi perjantaehtoo ja kyläkahvilan tianoilla tavallistaki tiiviimänolone kuhina. Tännään juhlistettas yhristykse kahrenkymene aastajjaan täyttymystä. Väkkee oli kokkoontunu oikeen ste reirustikki enemmä ko mitä oli näkkeen totuttu.

Siähe ei varmastikkan ollup piäninpänä syynä se, että Soinin Timo oli luppautunnu pittään julapuhheen Kylänväjelle ja enemmuuta tälle juur ste aikusenikkään ehtinelle yhristykselle.

Mutta ninkun tää kylän vilosohvi, tää Uurellaurilan Kalle, miälipittenänsä totes, tän kylän pellot o piäniä ja kivisiä ja toi järvikis ste sevverram matala, että ruutanakij joutuu uimaak kyljellänsä, ja sdavvuaks tänne ov valikoitunnu sten ni jääräpäinep porukka. Mutta taas parraana pualena oli stes semmone, että tällä jääräpäisellä ukkolaumalla o sikäli kipakkaa akkaväkkee, että ne kyä sannoo, ko o aika töihir ruveta.
Nin siis, tätä perinnettä kunnijoittain, Seijakip pisti Timon heti ruatuuj ja totes, että hän puhhuu enste, ihanku lämmittelyks, hiukkase tän kyläj ja tän yhristykseh historiasta.
Puhheesansas Seijas kerto, että tää yhristys o ninkim muutkim mukulat, ollu olemasa jo ennes syntymäänsä. (Ei hän kai ihas sten nois sanonnu, mutta tarkotti kumminki.)
Jo kahreksankymmenluvun loppupualella alko joukko kyläläisiä järjestääk kylällej ja ennenkaikkee sen mukuloillek kaikellaista pikkuhauskaa. Tähä lkuperäseep porukkaan kuluvat Toivolan Arja, Lemmetyisen Jaakko, Kulmalan Arto ja Anne ja Kuukan Seija ja Heimo.
Tällä porukalla pyäritettis step päivätoimintaa mukuloille kaupunkilta saarulla Tapiolan kentällä, kaupunkin nuarisotoimelta vuakratusa talviteltasa.
Se ok kuminkin nin, että ruakahalunlla ot tapana kasvaas syäresä, niettä täsäki heräs steh halu laajentaat toimintaa koko kylälle.
Parina vuatena kerättiir roinaa kyläläisen nurkista huutokauppaa varte. Täsä hommasa priimus moottoreina ja toteuttajina toimi Seija ja Arto, joista viimeksmainittum myäs meklas tavarat aikanaam mailmalle. Toimintaa jatkettiis stev vaihtelevalla intensiiviteetillä, nin kauan, että oli tullum marraskuul loppupuali vuanna kakstuhatta ja kaks. Sillos ster rekisteröitii tää jo pitkäät toiminnu porukka yhristykseks.
Ja paliom muutakis se Seija siinä toi julki, minen niitä kaikkia muista.
Kus Seija oli saanup puheensap puhutuks, hän sittet totes, että ny saat sittes sää, Timo puhua.
Ja kyä stä stej juttua tuliki, luanikasta ja täysiv vailla mittää virallisuuksija taikka poliittisia höpinöitä, tuli, ko lapin kapasta.
Koj jokkaisella, jokka siä oli, oli omat korvat mukana, emmää viitti täsä stäp puhetta senkummemmir repostelleen ruveta, totteenpahav vaa, että ehkä sen punasena lankana ol tää, mite erilaista tää elämisemmeno, ihmistä aatelle, o tua kaupunkipaikoisa, tähäm maalaikyllääv verrattuna. Viälä täälä voi poketan naapuriij, jos siä ny sattuu kettääk kotona ollee, ilman että hetikohta näytettäs, että tosta ov viis hirttä poikki, ko ei o ehrittys siivoot taikka ei satu olleen mittäät tarjottavvaa.
Ja että se torelline elämä ei os stes siä piänel lasiruurun takana, vaan se alkaa ja jatkuu siinä, kot toine ihmine rehvaa toise, ihas ste silmästä silääj ja napit vastatuste.
Ja että vaikka tää pikkukyläsä joskus hiuka  harmittaakit tää toistet tarkkailu, nin seki ov vaa stes sitä, että pohjimmiltansa tunnetaaja jonkinsortiv vastuuta ja hualta toistenki elosta ja olosta.
Mutta sevverra Timo sentäs pliitas tätä liika ”herranpelkoseks” opetettua kansaa, että muistutti, ettei se sunkan tarkota, jos joku palio ääniä saa, oli ses step pualuet taikka ehrokas, että se oikeesa olis. Sehäm meinaa vaa sitä, että sen kolporttöörit o onnistunnu omasa tehtäväsänsä parhaite.
Puhheensap puhuttuansat Timo siirty sujuvasti paikalla olleen porukaj joukkoo, eikä siitä jutusta näyttännys stenkän puutetta tulevan.
Siinä viimestep paikallaoleviej joukosa stel lähti Timokij ja eikä ste ihat tyhjik kässil lähtennykkän.
Ja ninkun jo Napoleonni aikanansa totes, että armeija marssii mahallansa, nin tuntuu marssivan tää yhristyski.
Hannu oli siirtynny makkarakrillin viäreastä yhreks letunpaistoryhmän jäseneks ja Heimo taas ahkeroi krillin takana. Kummallakip pisteellä kävi koko ehtoos stes semmonek kuhina, että ei tarvinnuk kenenkän heitistä tumput suarina seistäp pököttää.
Kummallekir ryhmälle täys tunnustus siittä, että jaksovat heilua tuntikausia siinä kuumuuresa.
Siinä ehtoommittaap pirettiim myäski arpajaiset, jota varte tähäastisisa tillaisuuksisa oli myyty arpoja.
Pääpalkintonna oli voileipäkakku, jonka kuittas nimminsä Vinskan Aulis.
Mutta ninkun isosakik kirjasa toretaa, kaikella o aikansa aurinko alla. Ja nin stäs stel loppu tääki ehtoopuhre väjev vähitellp poistuesa paikalta.
Mutta yhtä varmaa, ko että Vesterpakammäki taas kerrah hiljeni, o se, että jokkainel lähti täältä sen yhren einee, yhrem muistov verrar rikkaampana, mitä tullu oli.
Veikko Kurki

Hanurin hilpeä heläys jossain haikeeksi muuntautuu…

Tapiolan Kyläkahvila sijjaittee eteläisesä Tyrvääsä Vesterpakanmäjellä, liki Uuslaurilan talloo. Ja olipa ste kolmas perjantaehtoo heinäkuusa ja taas oli palio kylämmiähiä, -naisista nyp puhumatikkan, kokkoontunnu paikalle. Tummap pilvet kiäretli taivaalla ja tuallontällön roiski vettä ja taas välliin koitti toi aurinkoki step paistaa. Ja keskellä kaiken tän kajahteli ilmoille Rampan Tiinan haitarin, millon riahakkan iloset, millon taas alakulosemmat säveleet, sammuen kaikeen tähä ympärillä olevaav vihotuksee ihanku osana sitä.

Ja ninku tavaks on tullu, tälläi heinäkuisina perjantaehtoina, taas kerra oli kokkoonnuttu yhtee, vahettaan kuulumisia, hörppään kahvetta ja nauttiin luanikkaasta yhresäolosta.

Se, että välillä vähä präiski tota vettäki, ei juurkan kenenkän viiliksiä päässyp pillaamaan. Siinä se ehtoopuhre kulu, välliin ropsi vettä, toistes stet taas koitti aurinkoki parraastansa.

Muttet Tiinan yksisksensät tarvinnum musisoinnista muretta pittää, laulutaitonep paikallissekakööri otti ihas stem miälihalulla ossaa ehtoopuhteen teemaan. Siinä sitä tuli muisteltua säveltej ja sanojem muarosa mummon kaappikellot sum muut vuasikymmentet takaset jutut. Koviv vaan näytti ikkääntyneeltä tää musisoiva sakki, siinä tuli ihas stev väkisinkim miälee tää säje, kello raksuttaa mennyttä aikaa…

Missäs se kyln nuarempi polvi o? Kyä sitäkis step pitäs saarav vähäset tulleem mukkaan, eres kattooj ja kuuleem mitä niittek kotokylä parraaks ollaa koittamasa.

Vähäiseltäpä näytti se nuartej joukko, mikä oli mukkaal lähtenny. Hiukkase enepi stä kuitenki oli, miltä täsä näyttää, mutta monta olis viälä lissää joukkoon mahtunnu.

Mutta tulipa site aikanaan taas loppu tällekkin ehtoopuhteellej ja väki alko vähitellev vähetä, vaikket ton Anjan kaveepannu viälä sunkan kuivahtaan ollup päässy.

Taas kerra oltiin nähty se, ettei kylän nin mahrottomaisokan tartte ollak ku siälä vaa o semmosia toimellsia ihmisiä, joillkka tää oma kylä ja sen hyvivvointi o siälä etupääsä asioittet tärkeyresä.

Veikko Kurki

 

 

Tapiolan Ikiliikkujat aloittaa la 6.8.2022

Tapiolan Ikiliikkujat on uusi kyläyhdistyksen alaisuudessa toimiva liikuntaryhmä kaikille ulkoliikunnasta kiinnostuneille.

Ryhmä aloittaa toimintansa la. 6.8. Tarjolla on vuoden mittaan uintia/vesijuoksua/-jumppaa, sauvakävelyä, hiihtoa/lumikenkäkävelyä ja pyöräilyä, tietysti lihashuoltoakaan unohtamatta.

Ja tietysti tarvittaessa järjestetään nuorille oma ryhmänsä, mutta siitä sitten myöhemmin.

Ryhmän toiminta jatkuu, jos saamme väh. viisi osallistujaa.
Ensimmäinen kokoontuminen Laavurannassa siis lauantaina 6.8. klo 13.00. Mukaan vesiliikuntaan soveltuva varustus. Ja kun luonnonvesillä ollaan, tossut jalkaan vammojen välttämiseksi.
Kaikki mukaan harrastamaan reipasta ulkoliikuntaa!

Toiminnasta vastaa ja ohjaajana toimii Veikko Kurki. Häneltä myös lisätietoa, puh 0503365563.