”Ku kauaj jyristää, nin vihronviimen sattaa”

Tää vanha ja puhkikulunnu juttu tuli miäleen viime perjantakin Kyläkahvilasa. Kahvila oli aukis stev viimestä kertaa tänä kesänä. Mutta se juttu menis stes sillai, että aikanaa, minem muista, millä vuasisaralla taikka -kymmenellä, muttei ste iha lähiaikoina kumminka, Männistöm muari yritti juutia poikiansa kuttupaimeneej ja pojjat eikum makas vaa sänkysä ja naureskeli muarim motkotukselle. Nis sillom muarilta meni ninsanotusti kuppi nurij ja hän ottija paiskas ämpärillisev vettä poikiem päälle. Pojjaat vaan tuumas, että ku kauaj jyristää, nin vihronviimen sattaa. Nin stä kävi tän heinäkuunki aikanna, lähes joka kerta oli jonkinsorttinne satteenuhka päällä, mutta aina se sentäs kiärsi, paitti tällä viimes kerralla stet tuli sitä vettäki.

Muute oli porukkaa liikkeellä taas ihas stek kiitettävästiv vaikkei kaikki viittinny sen satteen vuaks ihas stel loppuu asti ollakkan. Tais tulla ennätys ylleisöm määräsä. Ja ilahruttavaa tiätystikki oli taas se, että nuaria kyläläisiä ja perheitä oli huamattava palio.

Tän ehtoopuhteev viarailijana oli Lantulam porukkaa. Sikäläinek kyläpäällikkö puhu hiukas sten niittet touhuista ja eritotes ste just valmistumasa olevasta vaellusreitistöstä. Pittääpä joskus käyrät testaamasa sitäki.

Harmittavastit tää sare alko steh heti tän puhheem päälle, eikä se oikeen osannu kunnolla loppuaikanna loppuakkan. Kuv väki alko satteen vuaks pikkuhiljaa vähetä, jouruttii ehtoon kohokohta, voileipäkakun arvontakis stes suarittaa hiukan etuajjaasa ja ahristuksesa katokse alla, jote allekirjottanneelta se meni valla huamaamati. Satteesee oli kyllä varrauruttu sillai, että krilli- ja letunpaistoporukka oli väsänny ittellensä oman katoksej, josa oli hyvä jatkaa juhlakansam muanitusta vaikka vettä roippaskik ku… ni tiärätte kyllä. Katos oli stes sevverra reirun kokone, että osa porukasta pääsi sen suajaas saretta pittää. Ja entinek krillikatos palvelis stev valla sattensuajana.

Hiukkases semmone alavirreinet tunnelma jäi tästä viimesestä ehtoosta, mutta eihas se aurinkokan aina voip paistaa. Taas kerra o kiitokset annettava tällep piänellem mutta sitäkis sitkosemmallej ja toimeliaammallet talkooporukalle, joka taaskit tänä kesänä puski nää perjantakiehtoisek kyläkahvilatillaisuurep pystyyj ja hualehti, että kaikki pellaa ja tännet tulleet ihmiset viihtys paikalla mahrollisimmah hyvi. Taas tänäkiv vuanna tää porukka näytti, ettei ”ikä vika o, patti vika o”, sillä tää talkooporukka ei ok kylävväestä nuaremmasta päästä. Ja tiätystikki suurimmat kiitokset kuuluu viälä isäntäväjelle, Vesterpaka Kirstille ja Himperki Hannulle, jokka antaa vuaresta toiseep pihapiirinsä kyläläistek käyttöö.

Tämmösisä tunnelmisa lopeteltiit tän kesä kyläkahvilatoiminta. Ens vuanna stet taas uuret kuviot ja uuret kujjeet. Mutta varmaa on se kuiteski, että nää kaks kuuluu myäs enskesän heinäkuisii perjantakiehtoisii.

VK