Oli heinäkuun ensmäine kokoviikko, ku Vesterpakammäellä yhrettätoista kesäkahvilakautta aloteltii. Se oli stej just siinä ja siinä saaraanko vettä niskaav vai ei. Ei saatu. Kais se tua yläkerrasaki oli huamattu, että ny o tärkeep paikat, ny ei sovi turhanpäin roiskia. Jo hyvisä ajoisa oli talkooporukka kokkoontunnu ja laitellup paikat reiraan ehtoopuhretta varten.
Ninpäs siälä ste oliki tulijoita varttoilemasa kahrenki Hannun isännöimä krilli kuumana ja oli stej janosiakim muistettu, usseemmalakit tavalla, siittä piti kahveepannun vahtina häärivä Kati hualen. Kahveen kylkeej ja lisäks muutenki oli monellaista pikkupurtavaa jos hörpittävvääki.
Piänenä, mutta sitäkit tiatosempana omasta arvostansa ja asemastansa tää pikkukaveri vartioitti, tiäs monettako vuatta, emännän trekkoolia. Tää tyä silloli ollu toimena jo usseemav vuaren ajan, niettä alkuunsa sinisen haalarin väriki oli jo valla haalistunnu. Mutta mitäs haalarista, sev värin nin nokonuukaa o, kuv vaa on oma valtakunta vahrittavana.
Jostakit tualta kaukaa, ihas stek Kallialasta asti, oli paikallet tullu sikäläisenk kyläyhristyksep porukkaa, jokka alottivat ehtoopuhteev virallise osan. Praatates stes siitä, millane heitin yhristyksensä oj ja mitä se tekkee. Minen niitä nin kaikkia muista, mutta kova meininki kuuluu silläkip pualella issoo vettä olevan.
Kus stet tuski oli kallialalaistej jälkee saatu henkee veretyks, jatko ohjelmaa ehtoon varsinainep puhuja, entine seurakunnan kirkkoherra, Ojansivu Osmo. Pitkähkön, moneen suuntaan rönsyilevän ja sopivasti huumorin sävyttämän puhheen yhtenä teemana oli ihmistev väline rakkaus ja lähheisyys. Puhuja korosti steh hyvinki painokkaastis stä, mite tärkeetä o rohkeus mennä toisel lähelle. Ei sen sten nin nuukaa o, mitä ossaa sannoo, vai ossaako mittää, mutta silti pittää uskaltaa mennä ja olla läsnä.
Loppuehtoo stem meniki ihav vaa seurustelu ja kahvittelum merkeisä nin kauan, kun oli aika suarittaa ehtoon arvonta.
Jo hiukkase ennen arvontaa oli väki vähitelle alkanu lähtee, kuka minnekki. Osaltansa siihev vissiiv vaikutti se, että taivaalle oli alkannu kerrääntyyn pilviä, jokkei pitkääkän poutaa ennustanneet. Ja nin siinä stek käviki, että talkooporukka, joka jäi siivoomaa ja järjestellee paikkoja, sai varttoilla jonki aikaa suajasa, että rankin kuuro mennee ohitte.
Tälläsim mennoin aukes Tapiolan Kyläkahvila tänä vuanna, kutsuakseen kyläläisiä ja, mikäpäettei iha stev vaa ohikulkijoitakip poikkeemaa heinäkuisi joka perjantaiehtoosta, vaikkapa vaan kahveeta hörppäämää, mutta mialuummis stekki vaikka koko ehtooks viihtymmää.