Toukokuu vei uusille poluille

Toukokuun ensimmäisenä lauantaina alkoi ilmassa jo olla hiukan keväisempi henkäys. Tosin öisin vielä nipistellee pakkanen kuin muistuttaakseen, ettei mene talvi taakseen katsomatta, mutta päivisin päästään jo parhaillaan toisellekymmenelle lämpöasteelle.

Edellisen viikonlopun tietämiin tulleet sadevedet olivat kuivahtaneet sinne, mistä olivat tulleetkin ja polut, joita myöten tallustelimme Keskistenjärven lintutornille, olivat kuivia ja mukavia astella.

Jo mennessä meitä vastaan tul ryhmä, joka oli viettänyt tornissa aamupuhteen, hiukan sellaista viluisenoloista väkeä.

Perille päästyämme tietysti kapusimme, kukin omalla tyylillään, ylös. Omasta edellisestä käynnistäni siellä oli sen verran vähän aikaa, ettei ylhäällä odottava näky ollut mikään yllätys. Valitettavasti vain on niin, että koko torni jää muutamassa vuodessa metsän peittoon, jo nyt näköala rajoittuu melko kapeisiin sektoreihin.

Näissä kuvissa vielä paljaana seisovat lehtipuut estävät näkyvyyttä vain jonkin verran, mutta kun puut ovat täydessä lehdessä, on tilanne vallan toinen.

On tietysti hienoa, varsinkin alan harrastajien kannalta, että tällaisia lintujärviä suojellaan, mutta suojelussakin pitäisi mielestäni ottaa huomioon, että jos rakennetaan torni lintujen tarkkailua varten, sen lähiympäristö pitäisi silloin myös saada pitää sellaisessa tilassa, että tornia voidaan käyttää.

No, katselimme, mitä katselimme ja siinä lopuksi otettiin vielä pikku venytysjumppa. Näin alastulo saatiin rennoksi ja matka takaisinpäin voi alkaa.

Sini- ja toisin paikoin valkovuokkojen täplittämät polunvarret kertoivat keväästä omalla tavallaan ja antoivat ehkä itse kullekin hiukan keväistä mieltä tähän hiukkasen koleaan alkukevääseen.

Ja koska annoin puskaradion kertoa, etten suinkaan ole ”ainoa muukalainen Jerusalemissa”, joka ei käytä Facebookia, pistettäköön tähän lopuksi, että seuraava kokoontuminen onkin sitten Ylistenjärven laavurannassa siivoustalkoitten merkeissä lauantaina 13.5. klo 13.00. Aikakin täsmää kevättiedotteeseen kirjatun kanssa, joten sinne vain, joukolla mukaan harrastamaan hyötyliikuntaa. Ja tämä jää sitten tavaksi, seuraavista riennoista ilmoitetaan aina sekä täällä, että FB-sivulla. Näin ehkä saadaan hiukan enemmän näkyvyyttä toimintaan.

– Veikko Kurki