Tapiolan kesäkahvila 2017 kiittää!

Kesän viimeinen kahvilailta järjestettiin perjantaina 28.7. ja väkeä riitti pienestä vesikropauksesta huolimatta todella hyvin. Viimeisen kerran kunniaksi oli jälleen lättykestit. Kesän aikana oli myyty myös arpoja. Pääpalkintona oli perinteiden mukaan voileipäkakku, jonka voitti Pauli Mäenpää. Lohdutuspalkinnot matkasivat Asta Suikille (Tapiolan Juhlalehti), Salli Eertolalle (korttikori), Johanna Kurjelle (pärekori) ja Raimo Haavistolle (hierontapallot). Onnea voittajille!

Kuudetta kesää järjestetyt perjantai-iltaiset kahvittelut Vesterbackan mökissä ovat olleet yleisömenestys alusta alkaen. Useina kesinä väkeä on riittänyt jopa 70 henkilöä iltaa kohden, mutta tänä kesänä ennätykset jälleen rikottiin kun parina iltana paikalle saapui noin 80 kahvittelijaa! Kesän aikana kahvi-illoissa oli muutamia vetonauloja, jotka osaltaan väkeä houkuttivat. Tyrvään Mantaa ja Annastuuna Korkeemäkeä tultiin katselemaan 21.7. ja viikkoa aiemmin yleisö oli saanut kuulla Irja-Aro-Heinilän lausumia runoja.

Kiitokset vielä kaikille kävijöille ja esiintyjille! Ja ennen kaikkea kiitos Kirsti ja Hannu kun teidän pihamaalla ja mökissä kyläyhdistys sai jälleen kahvilaansa pitää!

Kuka tietää, ehkä näemme taas ensi kesänä…