Sastamalan Kylät ry:n LOGO julkistettu!
Sastamalan kylien kehittämishanke järjesti heinäkuussa Sastamalan kylien logo-kilpailun, joka oli kaikille avoin. Määräaikaan mennessä saatiin 18 logo-ehdotusta 12 eri tekijältä. Kiinnostusta oli myös kuntarajojen ulkopuolella: Turussa, Lahdessa, Nastolassa ja Huittisissa. Töiden arvioinnissa kiinnitettiin huomiota logon selkeyteen, visuaaliseen vaikuttavuuteen, värimaailmaan sekä tekniseen toimivuuteen niin sähköisissä kuin painetuissa käyttöympäristöissä.
Voittajan ratkaisi 6-jäseninen tuomaristo, jossa oli kolme sastamalalaisen kyläyhdistyksen edustajaa: Pirjo Helenius Illon kyläseurasta, Marita Isosävi Leppälammi-Taipaleen Kotiseutuyhdistyksestä ja Jorma Koivuniemi Koluskosken seudun kyläyhdistyksestä, sekä paikallismedian edustajana Tyrvään Sanomien päätoimittaja Hannu Virtanen, Sastamalan kaupunkia edusti maaseudun kehittämispäällikkö Katariina Pylsy, ja kaupungin luottamushenkilönä raadissa oli kaupunginvaltuutettu Eveliina Asikainen. Kaikki kilpailuun osallistuvat työt esiteltiin nimettöminä tuomaristolle.
Tuomariston valitsemat parhaat logon suunnittelijat julkisti tuore kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg sunnuntaina 4.8.2013 Vammalan torilla järjestetyillä Sastamalan Kylämarkkinoilla. Kolme parasta ovat:
1. Helimaaria Utriainen, Kiikka,
2. Titta Holanne, Turku
3. Anja Hanhijärvi, Vammala
Helimaaria Utriainen kertoo, että voittajalogon nimi on Aurinko. Ehdotus muodostuu nimestä sekä sen yhteydessä olevasta merkistä. Kokonaisuus on selkeä, dynaaminen sekä helposti lähestyttävä. Samoilla adjektiiveilla hän kuvaa myös Sastamalan kylien toimintaa. Merkin muotokieli ja väritys kuvastavat aurinkoa ja siitä tulevia mielikuvia. Merkissä kuvataan myös joka puolelle suuntautuvaa yhteistyötä. Sastamalan Kylät ry. toimii tärkeänä kumppanina usealle vireälle kyläseuralle mahdollistaen niiden monimuotoisen ja aktiivisen toiminnan.