Kylämarkkinat avaavat ovensa naapurikuntiin
Jo perinteeksi muodostuneet Sastamalan Kylämarkkinat järjestetään Honkolan kentällä Keikyässä sunnuntaina 30.7. Uusia tuulia tapahtumaan tuo tänä vuonna se, että Sastamalan kylien lisäksi tapahtuma on tarkoitettu näyteikkunaksi myös Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kylille ja kyläyhdistyksille.
Iso osa markkinoiden ohjelmatarjonnasta on tänäkin vuonna kylien omaa tuotantoa. Viihdykkeestä vastaavat mm. Kiikan Torvisoittokunta sekä lopenkulmalainen Kiinteistöhuolto ja Remontointi Jallu & Vellu. Lapsia ja lapsenmielisiä viihdyttää TV:stä tuttu Täti Taikakynä. Markkinat juontaa Tapio Riutta.
Tapahtumassa järjestetään myös kylien välinen jousiammuntakilpailu yhteistyössä Äetsän Jousiampujien kanssa. Lisäksi markkinoilta voi bongata Tyrwään Kone- ja kulkuneuvoharrastajien menopelejä.
Kylämarkkinoiden järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Sastamalan Kylät ry. sekä Sastamalassa, Huittisissa, Hämeenkyrössä ja Punkalaitumella toimiva seudullinen kyläasiamieshanke.
Kylämarkkinoille ilmoittautuminen
Kylämarkkinoilla pääroolissa ovat siis kylät ja kyläyhdistykset, jotka esittäytyvät haluamallaan tavalla. Kylät voivat esitellä toimintaansa ja tapahtumiansa, tai harjoittaa varainkeruuta esim. leivonnaisia myymällä. Kylää voi edustaa myös jokin kylän yritys tuotteineen. Vaihtoehtoja on monia.
Kukin kylä voi pystyttää markkina-alueelle max. 4 x 4 metrin teltan. Paikkavuokra kylille ja kyläyhdistyksille on 10 euroa ja kylien ulkopuolisille myyjille 50 euroa. Kylämarkkinoille voi ilmoittautua: jani.hanhijarvi(a)sastamala.fi tai puh. 040 197 8231.
Sastamalan Kylät ry. tarjoaa tänä vuonna seudun kyläyhdistyksille mahdollisuuden hoitaa makkaran, kahvin ja muurinpohjalettujen myynnin. Tällöin paikkamaksu on 50 euroa. Paikkamaksuilla katetaan Kylämarkkinoiden järjestämisestä aiheutuvia kuluja.
Lisätietoja
Jani Hanhijärvi, Seudullinen kyläasiamieshanke, p. 040 197 8231, jani.hanhijarvi(a)sastamala.fi
Marika Wolff, Sastamalan Kylät ry, p. 040 847 3456, marika.wolff(a)iskelmasatakunta.fi