Uskon, että olet joskus viipynyt mietteissäsi matonkudekoriesi vieressä. Aikojen kuluessa on tullut leikatuksi kuteiksi perheen käytöstä poistettuja vaatteita. Kun Lapset olivat pieniä, vaatteetkin olivat pieniä ja niistä kuteiksi kerityt kerät pieniä nuppuroita. Aikuisten vaatteista on kertynyt enemmän samanlaista kudetta. Joukossa on joku lakanakin tai muutamat verhot kudekeriksi puöriteltyinä. Koreissa on kaikkia värejä, tummia ja vaaleita sävyjä. Miten näistä nyt saisi samanlaiset matot tuvan lattiaan? Ei mitenkään, sillä yhtä lajia kudetta ei riitä kuin heitto tai pari kuhunkin mattoon. Mutta, eipä hätää. Ota avuksi kiikkalainen tapa tehdä räsymatto. Saat taatusti vaikka kolme nelimetristä mattoa ja kaikki samanlaisia. Minäpä kerron sinulle miten se tapahtuu.
Ensin sinun on tiedettävä kuin monta neliötä mattoihisi tulee. Niinpä lasket neliöt. Käytävämaton leveys on tavallisesti 85 senttimetriä. Kiikkalaisessa räsymatossa on tiheä loimi. Se syö myös paljon kudetta. Jokaista neliötä varten sinun on varattava 1,8 kg valmiita kuteita. Seuraava tehtävä onkin mallin valinta. Kiikkalaisissa matoissa käytetään yleisimmin kahta mallia, häivytettyä ja tasasekaista. Tasasekaista voi käyttää myös raidoitettujen mattojen pohjissa. Kuvitelkaamme, että tupasi väreihin sopisi ruskeansävyiset, malliltaan häivytetyt matot. Jos nyt luulet, että sinulla on oltava reilut 18 kiloa ruskeansävyisiä kuteita, voin lohduttaa sinua, että melkein kaikki värisävyt käyvät mattoihisi kunhan vain ruskeata on niissä kauttaaltaan.
Niinpä seuraavaksi järjestelet kuteesi. Valitset työhuoneesi lattialle ruskehtavat, kellertävät, punertavat, vihertävät, haaleat siniset, valkoiset ja mustat kuteet. Voimakkaat sävyt sinisistä, vihreistä ja punaisista voit jättää odottamaan seuraavan maton kutomista. Kun kerät ovat siinä lattialla, voit helposti löytää kaikki käytettävissä olevat vaihtehdot. Seuraavaksi vuorossa on sekoittaminen tai sevottaminen niin kuin Kiikassa sanotaan.
Tarvitset suuren pöydän, sillä kolmeen nelimetriseen mattoon tulee vähintään 48 mallikertaa yhteensä ja jokainen mallikerta muodostaa kasan sekoituspöydälle. Ennen työn aloitusta pitää vielä laskea kuinka paljon kudetta menee kuhunkin mallikertaan. Vastaus saadaan jakamalla kokonaismittaan käytettävä kuteen määrä mallikertojen lukumäärällä. Tässä tapauksessa jaamme 18.3 kiloa 48:lla ja saamme mallikerran painoksi 380 grammaa. Yhtä kudetta laitetaan kerrallaan kaksi kuteen mittaa lisättynä löysäämisvaralla. Jos maton leveys on esim. 85 cm, on yhden värin pituus aina noin 180 cm. Sitten voimmekin aloittaa skeoittamisen.
Häivytetyn maton mallikerta aloitetaan aina tummalla. Niinpä voit valita ensimmäiseksi kuteeksi vaikka mustan, jos haluat mattoosi mustaa. Laskostat ensimmäisen mitatun 180 cm pöydälle noin kolmenkymmenen sentin laskoksiin. Saat luultavasti kolme laskosta. Kuteen pää jää riippumaan pöydän reunalle. Nyt sinun ei enää tarvitse mitata kudetta, vaan laskostat samalla tavalla kaikkiin 48 mallikertaan. Seuraavaksi voit valita kirjavan, tummanruskean kuteen. Laitat kudekerän vaikka pieneen laatikkoon lattialle ja työntelet sitä jalalla eteenpäin pöytää kiertäessäsi. Solmit vetosolmulla mustan kuteen ruskeaan ja laskostat taas samoin kuin ensimmäisellä kierroksella. Sekoituksessa on ideana se, että vuorotellen pyritään käyttämään yksiväristä ja kirjavaa kudetta. Jos käytettävissä on trikoota, sitä ei koskaan laiteta kahta kertaa peräkkäin. Samoin kova kangas laitetaan aina pehmeiden ja tiiviiksi painuvien väliin. Häivytetyssä mallissa sekoitetaan ensin tummat kuteet ja mallikerta vaalenee loppua kohti. Kun sinulla on niitä pikkukeriä, joissa ei ole mittaa kaikkiin 48 mallikertaan, valitset kierroksen alkaessa laatikkoosi muutaman samantapaisen värin Lopputuloksessa ei katsoja huomaa mitään eroa, vaikka kesäpuserosi ja pikku Maijan mekko edustaisivat mallikerrassa samaa kudeparia, kunhan värit vähänkin muistuttavat toisiaan. Välillä sinun pitää aina punnita mallikertaa ja arvioida milloin alat vaalentaa sävyä. Vaaleaan osaan voit sekoitella aivan valkoisiakin kuteita. Kun olet kiertänyt pöytää niin monta kertaa, että mallikerta painaa 380 grammaa, niin kuin aluksi määrittelimme, on mattosi suunnittelutyö tehty.
Seuraavaksi varastoidaan mallikerrat odottamaan kutomista. Otat ison pinon sanomalehtiä ja osittelet ne parin lehden vahvuisiksi osasiksi. Sitten alat kääriä mallikertoja lehden sisään. Muista jättää loppupää riippumaan ulos käärön päästä. Sillä voit kietaista käärön tiukaksi, jotteivat kuteesi pääse sotkeutumaan. Lado kääröt laatikoihin tai koreihin.
Kutomisvaiheen alussa sinulla tulee olla vähintään kuusi sukkulaa eli käämiä, joille käärit aina mallikerran kerrallaan. Käämiminen alkaa mallikerran loppupäästä. Kun ensimmäinen käämi on täynnä, se asetetaan esim. tuolille kanghaspuiden viereen kauimmas kutojasta. Sitten tehdään toinen käämi. Sen paikka on edellisen käämin vieressä. Näin käämitään koko mallikerta. Viimeiseksi käämitty sukkula otetaan ensin käyttöön. Maton alkuun heitetään ensin muutama kude edellisen loimen tutkaimista solmittua kalastajalankaa. Se tukevoittaa kutomisvaiheen aluksi maton pään. Lanka poistetaan mattoa valmisteltaessa. Sitten voit heittää ensimmäisen kuteen, joka matossamme on musta. Se riittää melkein kahdeksi kuteeksi, vaikka heiton jälkeen löysäätkin kudetta kankaan keskivaiheilta, jotta saat matosta vahvan ja reunoista kauniit. Olet varmaan ihmetellyt, mitä tehdään vetosolmuille, joita sekoitusvaiheessa teit satoja. Solmut tietysti avataan ja kuteiden päät asetetaan noin kymmenen senttimetriä päällekkäin. Jos kude on vahvaa, kannattaa päitä vähän viistää saksilla. Kutoessa on hyvä seurata, etteivät jatkoskohdat tule päällekkäin. Yleensä jatkoskohta siirtyy melkein automaattisesti. Ellei se siirry, kannattaa lyhentää jotakuta kudetta tai jatkaa sitä pikku pätkällä. Kutomisen aikana sinun kannattaa pitää mattoon käytettyjen kuteiden loppuja lähelläsi, jotta voit niistä tarvittaessa poimia sopivan.
Kun ensimmäinen mallikerta on kudottu, sinulla on esimerkkimme tapauksessa noin 25 cm mattoa. Sitten käämitään toinen mallikerta sukkuloille. Sen käämiminen alkaakin mustasta päästä eli mallikerta pitää kääntää, kun se avataan sanomalehdestä. Näin saat vaalean osan mallikerrasta käyttöösi ensimmäisenä. Kutoessasi se tummuu loppua kohti. Ennen kuin alat kutoa toista mallikertaa, sinun pitää poistaa siitä päällimmäinen kude, koska muutoin mattoosi tulisi peräkkäin neljä samanlaista kudetta ja häivytetty malli kärsisi siitä. Kuteen tilalle voit valita varastostasi jonkin vaalean, kirjavan kuteen. Kun olet kutonut 16 mallikertaa, ensimmäinen mattosi on valmis. Ota se pois puista ja levitä lattialle ihailtavaksesi.
Maton viimeistelyvaiheessa, leikkelet kaikki maton pinnalle jääneet kulmat ja päät pois. Seuraavaksi solmit maton päät. Kun päät on solmitty, matto prässätään huolellisesti ja kuivuttuaan kääritään rullalle odottamaan koko sarjan valmistumista.
Jos haluat jouluksi tupaasi uudet kiikkalaiset matot, sinulla alkaakin olla kiire, sillä mattojen tekeminen ei ole mikään pikku työ.