Hämeenpuisto oli täynnä pirkanmaalaisia kyliä lauantaina 8.6. kun järjestettiin Kyläraitti-tapahtuma. Ystäväkylä-hankkeen masinoima tapahtuma kesti aamupäivä 11:sta ilta 20:een. Auringontäytteisen päivän aikana ehti tapahtua kaikenmoista, yleisilme oli kuitenkin koko ajan positiivinen, kylien kesken vaihdettiin paljon kuulumisia ja kauppakin kävi.
Sastamalasta tapahtumaan osallistui Lantulan seudun kyläyhdistys, Tapiolan kyläyhdistys ja Vähähaara-Seura, jotka olivat telttoineen vieretysten Hämeenpuiston ja Puutarhakadun risteämän kohdalla. Lantulalaiset myivät lähituotteitaan ja pitivät ongintaa lapsille (ja lapsenmielisille). Tapiolalaiset olivat matkassa ”kirjakaupungin kirjakylä” -teemalla ja myivät sekä uutta että vanhaa kirjallisuutta, myös muutama vihta ja linnunpönttö oli tarttunut myyntitavaroiden mukaan. Vähähaara esitteli Kiimajärven lintuvideoita sekä arvuutti kävijöille eriskummallisen näköistä esinettä, joka lopulta paljastui puiseksi jäätelökoneeksi. Osattiin sitä ennen vanhaan!
Kyläraitilla oli mukana myös Sastamalan Kylät ry:n kesätyöntekijä Lotta Ylinen, joka haastatteli pirkanmaalaisia nuoria selvitykseen, jossa tarkastellaan nuorten osallistumista kylätoimintaan. Lotan selvitystyö valmistuu lähi aikoina ja pääsemme kuulemaan, mitä nuoret tuumivat kylätoiminnasta ja sen kehittämisestä.