Kirjoittajan arkistot: Sastamalan Kylät

Taasen on haussa Vuoden Kylä, Kyläteko ja Kylätoimija!

Vuoden Kylä, Vuoden Kyläteko ja Vuoden Kylätoimija 2021 -haku on Pirkanmaan osalta avattu.

Vuoden Kylä -tunnustus ei ole kilpailu, jolla etsitään maakunnan ”parasta kylää”. Kyseessä on arvostuksen osoitus, jonka saa esimerkiksi huomionarvoisesta toiminnasta tai uudenlaisen toimintatavan keksimisestä. Vuoden Kylä -tunnustuksen jakamisella pyritään tekemään kylätoimintaa näkyväksi suuren yleisön suuntaan.

Vuoden Kyläteoksi voi esittää vaikkapa kylällä tehtyä yksittäistä tempausta, joka on saanut aikaan huomiota sekä liikuttanut ja puhuttanut kyläläisiä. Kyse voi olla vaikkapa kylätalon remontista, kyläkirjan julkaisusta tai onnistuneesta asukashankinnasta.

Vuoden Kylätoimijaksi esitetään kylätoiminnan laajassa kentässä ansioitunutta henkilöä. Ansiot ovat voineet kertyä vuosikymmenien aikana tai henkilö on voinut toimia erityisen aktiivisesti ja tuloksekkaasti lyhyemmänkin aikaa.

Kaikkia kolmea tunnustusta haetaan viimeistään 31.5.2021. Kuka tahansa yksityinen henkilö, yhdistys tai kunta voi tehdä ehdotuksen. Osallistukaa rohkeasti ja laatikaa ytimekkäät ja informatiiviset esitykset!

Valinnan tunnustuksista tekee maakunnan kylien asiantuntijoista koostuva raati, johon kuuluvat edustajat Pirkanmaan liitosta, Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisista sekä 4H-yhdistyksestä.

Lisätietoja ja hakuohjeet löydät TÄÄLTÄ.

Osallistukaa rohkeasti tunnustuksien hakuun ja laatikaa ytimekkäät hakuesitykset!

Sammaljoen kyläraittia. Kuva: Jani Hanhijärvi.

 

VELO Sastamalan tiedotus- ja suunnittelutilaisuus 14.1.2020

Sastamalan kaupunki järjestää elo-syyskuussa 2021 koko kaupungin pyöräilytapahtuman, VELO Sastamalan. Tapahtuma edistää kaupunkilaisten aktiivista liikkumista ja houkuttelee kuntalaiset kahden pyörän päälle. Tavoitteena on tarjota matalan kynnyksen tapahtuma, josta lähes jokainen alueen asukas löytää tartuntapintaa pyörään, pyöräilyyn tai kaupungin pyöräilymahdollisuuksiin.

Sastamala on upea pyöräilykaupunki polkuineen, hiekkateineen sekä maalais- ja kansallismaisemineen. Etsimmekin nyt yrityksiä, yhdistyksiä, aktiiveja ja muita yhteistyötahoja, jotka haluavat olla mukana laittamassa kaupunkilaiset liikkeelle, toimijat yhteistyöhön ja Sastamalan Suomen pyöräilykartalle. Oletko sinä, yrityksesi tai yhdistyksesi mukana pistämässä kaupunkiin lisää vauhtia ensi kesänä?

Etsimme nyt paitsi rahoittajia, myös talkoolaisia, pyöräilyintoilijoita, ja kyläaktiiveja. Juuri kylät halutaan näkyvästi mukaan laittamaan pannu kuumaksi ja kylä täyteen säpinää matkaansa taittaville kuntoilijoille. Kylille suunnitellut ”pumppu ja pulla” –kioskit turvaisivat paitsi kuntoilijoiden reittimatkan, toisivat myös kylälle ansaittua näkyvyyttä sekä pientä lisätuloa kanttiinista tai vaikka haastekisailuista.

Odotamme tapahtumaan n. 600 henkeä, joista neljäsosan toivotaan tulevan Sastamalan ulkopuolelta. Tapahtuman vetonauloina toimivat mm. vesistön reunamia myötäilevä kilpareitti, näytökset sekä pyöräilypiireissä trendinä oleva gravel-pyöräilyreitti. Tapahtumasta on tarkoitus tulla vuosittainen ja näkyvä osa Sastamalan tapahtumatarjontaa.

Pyöräilytapahtuma Velo Sastamalan kaikille avoin suunnittelu- ja tiedotustilaisuus on torstaina 14.1.2021 klo 18.00 verkossa koronarajoitusten jatkumisen vuoksi. Tässä tilaisuuden Zoom-linkki: https://edu-sastamala-fi.zoom.us/j/2200206828

Lisätietoja elinkeinopalveluiden eli Sastamalan yritystapahtumien kalenterista https://sastamala.tapahtumakalenterit.fi/, tapahtuman suora linkki https://bit.ly/VeloSastamala_osallistaa

Kylä-sydän-kirjastokiertue 26.10.-31.12.2020

Maanantaina 26.10. avataan juhlavin menoin klo 17 Karkussa Kylä-sydän-kirjastokiertue. Karkkulaisten ideoima kiertue kiertää kaikki Sastamalan, Suomen kirjapääkaupungin kirjastot.Kylä-sydän-kirjastokiertueeseen on jokaisen mahdollista osallistua valokuvaamalla ja kuvia jakamalla.

Kuvausta varten karkkulaiset tuovat kuvauskehyksen viikoksi kerrallaan jokaisen sastamalaisen kirjaston edustalle kirjaston ulkopuolelle.Kiertue päättyy Sastamalan pääkirjastoon Vammalaan joulukuun lopussa. Sitä ennen kiertue käy myös 14.12. Sylvään koulun pihalla ennen Sastamalan kaupunginvaltuuston talousarviokokousta. Silloin myös kokouksen osallistujilla on mahdollisuus kuvata itsensä kylä-sydän-kirjasto-kehyksissä.

Nyt mukaan osallistumaan kiertueeseen! Kehyksissä olevan kuvan voi jakaa somessa tunnisteella #kyläsydänkirjasto

Pirkanmaan Vuoden Kylä 2020 on Lantula

Pirkanmaan Vuoden Kylä 2020 on Lantula Sastamalasta. Tunnustus myönnetään Lantulalle pitkäjänteisestä ja kyläläisiä osallistavasta toiminnasta. Kylätoimintaa myös kehitetään aktiivisesti ajan virtausten mukaan.

Lantulan kylätoimintaa harjoittaa Lantulan seudun kyläyhdistys, joka on perustettu vuonna 1983. Kylän yhteinen olohuone on vanha kyläkoulu, Lantula-talo, joka on ostettu kaupungilta vuonna 2005. Talo on lähes kokonaan peruskorjattu ulkorakennuksineen. Lantulan pitkäjänteisestä kylätoiminnasta esimerkkeinä ovat 15 vuotta jatkunut päivätoiminta Perjantaituulahdus sekä 1990-luvun alussa alkanut rompetoriperinne. Myös ympäristöasiat ja ekologisuus ovat olleet jo vuosia kylätoiminnan keskiössä. Kylätalo lämpiää maalämmöllä ja pihaan on rakennettu kierrätyspiste yhteisökomposteineen. Kyläyhdistys julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Lantulan aika -lehteä. Toiminnan aktiivisuudesta ja laajuudesta kertoo myös se, että kyläyhdistyksessä on enemmän jäseniä kuin Lantulassa on asukkaita.

Erityisen hyvin Lantulassa mukauduttiin keväällä koronaepidemiaan. Kylässä kaivettiin esiin aiemmin laadittu häiriötilasuunnitelma ja yli 70-vuotiaille tarjottiin asiointiapua usean kuukauden ajan. Kesällä Lantulan seudun kyläyhdistys työllisti peräti kahdeksan nuorta.

Vuoden Kylä -kategoriassa myönnetään tänä vuonna myös kunniamaininta, jonka saa Vaskivesi Virroilta. Vaskivedellä toiminta nivoutuu useiden yhdistysten ja yritysten sujuvaksi yhteispeliksi. Kylässä ollaan aktiivisesti mukana myös erilaisissa kehittämishankkeissa.

Pirkanmaan Kylätoiminnan Tiennäyttäjä 2020 on Reijo Kahelin Oriveden Eräjärveltä. Pitkän uransa aikana hän on kylien kehittäjänä ollut mukana monissa hankkeissa ja projekteissa. Kahelin on verkostoitunut ja visionäärinen toimija, joka saa ihmiset ponnistelemaan yhteisen asian hyväksi. Hänen työansioistaan voidaan erityisesti nostaa useana vuonna järjestetty Maaseutufoorumi, joka kokosi yhteen Pirkanmaan maaseudun kehittäjiä ja puolestapuhujia. Reijo Kahelin toimii nykyään Kulttuuriosuuskunta Pro Oriveden puheenjohtajana. Osuuskunta osti viime syksynä Oriveden Opiston rakennukset maa-alueineen ja toteuttaa kampuksen alueella kulttuuri- ja tapahtumatoimintaa.

*  *  *

Pirkanmaalla kylätoimintatunnustukset myöntää Pirkan Kylät ry. Tunnustusten saajat valitsee kylätoiminnasta riippumaton, mutta maakunnan kylät hyvin tunteva asiantuntijaryhmä, johon kuuluu edustajat Pirkanmaan liitosta, Maa- ja kotitalousnaisista sekä 4H:sta.

Koronatilanteen vuoksi tunnustukset luovutetaan saajille henkilökohtaisesti, eikä varsinaista juhlatilaisuutta tänä vuonna järjestetä.

Syyspuutarhasta-tapahtuma Sastamalassa la 15.8.

Iloa ja hyötyä syyspuutarhasta-tapahtuma Sastamalassa la 15.8. klo 11-16.

Tervetuloa mukaan puutarhatapahtumaan elokuiseen Sastamalaan! Tilaisuudessa luvassa klo 11 alkaen Sastamalan Opistolla Sonja Lumme luennoimassa, Pölkinvuoren Kasvimaailman kokemuksia sipulikukista ja ruusuista, Pioniharrastajan tunnelmia, tietoa biohiilestä, Karkun Koko kylän kasvimaa esittäytyy ja paljon muuta.

Paikalla myös Sastamalan kirjaston kirjastoauto, jossa esillä ja lainattavissa paljon puutarha-aiheista kirjallisuutta!

Osana tapahtumaa järjestetään perennojen ja hyötykasvien taimienvaihtotori, jossa voit ostaa, myydä ja vaihtaa kasveja. Taimienvaihtotori toteutetaan iloisesti vilttikirppis-hengessä: Levitä oma vilttisi tai pöytäsi Sastamalan Opiston piha-alueelle tai Aittalahdenpuistoon klo 12-16.

Tapahtumaan osallistuminen on ilmaista, mutta ilmoittauduthan myyntipaikoille ennakkoon sähköpostilla heidi.hallongren@pirkankylat.fi.

Avoimien Kylien verkkotapahtumassa mukana 8 kylää Sastamalasta

Avoimet kylät verkossa -päivä toteutetaan tänään lauantaina 13. kesäkuuta 2020! Koko Suomesta on mukana noin 500 kyläkohdetta, joista 35 kohdetta Pirkanmaalta ja näistä kahdeksan Sastamalasta. Kaikkiin Suomen, Pirkanmaan ja Sastamalan Avoimiin Kyliin ja heidän verkkomateriaaleihinsa pääset tutustumaan https://avoimetkylat.fi/ -sivustolta, jossa jokainen kohde on myös merkitty kartalle.

Pirkanmaan kohteet löydät myös Pirkan Kylien kotisivuilta: https://www.pirkankylat.fi/avoimissa-kylissa-mukana-35-pir…/

Tervetuloa kylien virtuaalikierrokselle! 😊

Avoimet Kylät -päivän verkkokoulutukset

Avoimet Kylät -päivä 13. kesäkuuta toteutetaan tänä vuonna koronatilanteen vuoksi turvallisesti verkossa. Suomen Kylät ry on julkaissut avoimia verkkokoulutuksia, joissa käydään läpi perusasioita sisällöntuotannosta.

Ensimmäisessä verkkokoulutuksessa käydään läpi Facebookin perusjuttuja muun muassa kanavan luominen yhdistykselle ja miten lataan kuvia kanavalle? www.youtube.com/watch?v=pdBie-qv9SQ&feature=youtu.be

Toisessa verkkokoulutuksessa käydään läpi videoiden kuvaamista älypuhelimella. Miten onnistut videoissa? Koulutuksessa esitellään neljä pointtia, jotka tulee huomioida kuvaamisessa. www.youtube.com/watch?v=Z28MxOmUrl8&t=2s

Lisätietoa ja kylien ilmoittautumiset Avoimet Kylät verkossa -päivään: www.pirkankylat.fi/avoimetkylat/

Avoimet Kylät -päivä 13.6.2020 toteutetaan verkossa!

Suomen Kylät ry:n hallitus on linjannut, että valtakunnallinen Avoimet Kylät -päivä toteutetaan tänä vuonna normaalista poiketen verkossa diginä!

Käytännössä Avoimet Kylät verkossa -päivä toteutetaan siis sovitusti lauantaina 13. kesäkuuta, mutta toteutuksessa kylät ja kylien yritykset voivat käyttää materiaalin julkaisuun erilaisia verkkopalveluita. Kaikki materiaali julkaistaan verkossa yhden päivän aikana, jotta tapahtumalle saadaan maksimaalinen näkyvyys somessa, mutta myös perinteisessä mediassa.

Kylä voi julkaista Avoimet Kylät verkossa -päivänä esimerkiksi aiemmin kuvattuja videoita, vanhoja kuvia kuvagalleriana tai esimerkiksi kylähistoriikin verkkolyhennelmän. Sisältö on melko vapaa, kunhan aineisto on digitaalisena ja siihen on olemassa julkaisuluvat tekijältä.

Tapahtumaa varten voi kuvata myös uuden videon ja tähän onkin tulossa Suomen Kylät ry:n toimesta webinaari-koulutus laadukkaan mobiilivideon tekemisestä. Avoimet Kylät verkossa -päivän pääasiallinen julkaisukanava on Facebook, jonne kylät julkaisevat materiaalin omille sivustoilleen. Toki muitakin käytössä olevia kanavia voi käyttää päivän toteutuksessa. Materiaalit ladataan siis kylien omiin kanaviin, jonka jälkeen ne linkataan valtakunnalliselle Avoimet Kylät -kanavalle Facebookiin.

Avoimet Kylät verkossa -päivästä ja sen toteutustavasta sekä videokoulutuksien ajankohdasta tiedotetaan tarkemmin vielä huhtikuun aikana.